Kakkaa lumella

Vilman ja puutarhatonttu Hilman hulvaton lifestyleblogi, jossa teemana härö huumori. Blogiin.

 

tänä iltana ei tuu pakkeja

30.01.2012 00:01 nyt alkaa olla tammikuun vikat päivät käsillä joten on aika kalenterin seuraavalle luukulle!!! ensi kuun teemana on taikuus, sillä mikäs sen aistillisempaa kuin silmänkääntötemput! tähän kalenterikuvaan päätin siis sisällyttää sellaisen, ja tässä tulos kaikessa sensuelliudessaan: tällä kertaa käytin myös symboleja tunnelman luonnin apuna.

istuinko mä nyt katrin päälle?

29.01.2012 18:06 joujoujoujoujou!!! mulle tuli yks päivä mieleen kun lueskelin maailman parasta blogia eli tätä että ei olla pitkään aikaan kumpikaan annettu mitään pukeutumisvinkkejä!!!!!!!!!!! tuntui aivan kuin olisimme pettäneet muotiblogimaailman. siispä päätettiin hilman kanssa että käsittelemme KAHDEN postauksen verran tämän kevään muotia, ja tässä on siis eka osa.

i wish nothing but the best for you 2!!

25.01.2012 20:53 moissanmoi!!!!!!! koko suomi hehkuu nyt vaalihumussa ja koska oon aina maailman trendien huipulla en tietenkään voi jättää väliin tätäkään suurta ilmiotä!!!!!111 kuten tiedätte, oon orsonin ja mun eron jälkeen etsiny uutta kumppania muun muassa maajussille morsian -ohjelmassa. kuvaukset on kuitenkin vasta aluillaan enkä oo niitä ihmisiä jotka luottaa kohtaloon, oon koko ajan pitäny silmät auki

tommia ei kiinnosta, se seurustelee vaan.

16.01.2012 21:01 tänään kävin luovuttamassa verta!! olin aina aatellu et no hei siin on sellanen hyvä puoli et pääsee pelastaan ihmishenkiä ja saa ilmasta ruokaa sielt mut tänään keksin pari vielä parempaa puolta luovuttamisessa ja tietysti halusin jakaa ne teidän kanssa!!!!!!!!! luovuttamisen jälkeen käteen siis kääritään sellanen sideharso, ja heti kun näin sen huomasin sen mainion potentiaalin asusteena!

2012 will be better than 2011 because we will all die

11.01.2012 20:22 kävin eilen katsomassa meidän koululaisten tanssidiplomeja ja motorisesti lahjakkaana ihmisenä tunsin tietysti heti palavaa halua tehdä sellaisen myös itse! hetken harmittelin, että en ollut tullu ajatelleeksi asiaa aiemmin. sitten tajusin että loppujen lopuks tällä blogilla on miljoona kertaa enemmän lukijoita kun mitä katsojia ees mahtuu koko hällään!!!!!!!

On a scale from pancakes to katie price how big are your boobs?

06.01.2012 23:24 tänä aamuna heräsin sellasella fiiliksellä että mun oli ihan pakko saada lättyjä!!!!!!!! olin sopinu näkeväni yhtä ystävääni tänään ja sain karismallani sen toki heti ylipuhuttua lettukesteihin. aloin siis innoissani vatkailla taikinaa tosin pian leipuriystäväni ilmoitti minulle, että pelkkää vettä ei kuulemma tarvitsekaan vatkata!!!!!!

sexy and i know it

04.01.2012 20:59 tossa ennen joululoman alkua julkastiin meidän koulun tän vuoden poika- ja tyttökalenterit ja mun täytyy tunnustaa että olin aluks aika järkyttyny ettei mua ollu pyydetty siihen. jotenkin tuntu ihan kummalliselta että meidän koulun Qmin blogisuperjulkkis oli jätetty ulkopuolelle, luulis että tekis kalenterin myynnille hyvää kun on joku kuuluisa mukana.

i like big butts and i cannot lie

30.12.2011 23:43 tuntuu että jokaisen ympärilläolevan ongelma on tällä hetkellä joulukilot ja kuinka niistä oikein selvitään! koska multa löytyy vastaus kaikkeen, ajattelin vapauttaa myös teidät kärsimyksestä ja kertoo miten sadan konvehtirasian tuhoamisen jälkeen kehtaa lähteä uutta vuotta viettämään!

cool guys don't look at explosions

26.12.2011 20:58 moikka täällä on hilma! mun täytyy tunnustaa että kun luin ton vilman edellisen tekstin niin järkytyin jossain määrin tosta hirveestä tavasta jolla se suhtautuu eläimiin ja päätin että haluun antaa itestäni eläinrakkaan kuvan täällä blogissa koska sellanenhan mä tietty oon! menin siis eläinkauppaan ja ostin sieltä mahdottoman suloisen lemmikin.

mikä on vanhapiikojen mieluisin urheilulaji? -kyykkyhyppely parsapellossa

21.12.2011 02:06 joinain päivinä vaan vituttaa ihan saatanasti. sillon ei oikeestaan oo niin paljon merkitystä että onko se syy katkennut kynsi vai viivästynyt kampaajakäynti vai epäonnistunut vaatevalinta koska huono mieli pitäis vaan saada pois ettei turhaan tartuta sitä muihin ihmisiin tai anna sen häiritä edustustyötä mikä on meille bloggaajille tärkeä.