
Martta Hakala muistetaan Idols-kilpailujen alkukarsinnoista, vakuuttavista laulusuorituksista ja omaperäisestä rokkimimmityylistään. Jämsäläinen Martta osallistui Idolsiin vuoden 2010 lopussa, mutta päätti jättäytyä pois kilpailuista vaikka lööpit leipoivat punapäästä jo seuraavaa Anna Puuta. Miksi?
– Tuli sellainen olo, että pilaan omat mahdollisuudet edetä, jos kaikki käykin kovin äkkiä ja helposti. Haluan tehdä tämän rauhassa ja kunnolla.
Tällä Hakala tarkoittaa omaa musiikillista uraansa ja levyään. Tällä hetkellä virityksiä on ja oma bändikin on basistia vaille pystyssä. Bändi koostuu jämsäläisistä kaverista. Eräs bändiläisistä on Eero-Pekka Damskägg, joka on tuttu näky jo vajaat 200 000 kertaa katsotulta Youtube-cover-taltioinnilta My Happy Ending.
– Naapurin pojat ovat siis kaksosia ja ihan oikeasti mun naapureita. Näen nytkin heidän talonsa tästä ikkunasta.
Vaikka musiikki on ollut harrastuskuvioissa jo kymmenen vuotta lähinnä viulun soitto harrastuksen muodossa, innostui Hakala laulamisesta kunnolla vasta Idols-syksynä. Innostus syttyi kun bändissään basistina toiminut Hakala joutui ensimmäistä kertaa laulamaan Beatles-henkisellä keikalla.
– Laulaminen tuntuikin yllättävän hyvältä, kun siihen ensimmäistä kerta uskaltautui keikalla. Siitä se sitten lähti.
Päivittäistä treeniä
Musiikista tositarkoituksella kiinnostuneen Hakalan arkeen kuuluu lukion lisäksi lähinnä laulutunteja ja treenejä. Koulun ulkopuolella vietetty aika kuluu lähes kokonaan soittamisen ja laulamisen parissa.
Innostuksestaan huolimatta musiikkiopinnot eivät siinnä Hakalan mielessä. Lukiota on jäljellä vielä vuosi ja tämän jälkeen jatko-opinnot vievät joko journalismin tai kauppakorkean suuntaan.
– Jotenkin tuntuu, että sellaiselle uralle, jolle itse pyrin ei tarvita klassista opetusta. Lähinnä pitää olla tosi paljon onnea. Ilman Sibelius Akatemiaakin voi kyllä päästä hommiin.
Millaisesta tulevaisuudesta Hakala uskoo löytävänsä itsensä kymmenen vuoden päästä?
– Hmm. Mä olen silloin 27-vuotias. Mulla on ainakin vielä punainen tukka ja tyyli ei varmastikaan tästä muutu. Tai ainakin toivon ettei muutu. Mä toivon että musiikki liittyy jotenkin tulevaisuuteen ja soitetaan vielä yhdessä naapurin poikien kanssa.
Eikö juttu napannut? Kirjoittiko toimittaja täyttä tuubaa? Luuletko olevasi parempi kirjoittaja? Todista taitosi ja hae Lukio.fi-sivujen toimituskuntaan!