Nightwishin kuun vaihteessa ilmestynyt Imaginaerum-albumi toimii taustana ensi vuonna valmistuvalle elokuvalle. Mutta kumpi on ollut etusijalla, musiikki vai elokuva?
Tätä on odotettu pitkään - tarkemmin sanottuna miltei neljä vuotta. Suomalaisyhtye Nightwish on pitänyt matalaa profiilia hyvästä syystä: valmisteilla on ollut paitsi uusi albumi, myös samanniminen musiikkifantasiaelokuva. Yhtyeellä on ennenkin ollut varsin elokuvamaisia kappaleita, joissa on ollut selvä tarina ja näyttävät musiikkivideot.
Mutta kumpi tuli ensin, idea albumista vai elokuvasta? Youtubesta löytyvistä haastatteluista voi päätellä, että ainakin osa kappaleista on suunniteltu elokuvaa silmällä pitäen suoraan juonikuvioon. Kärsiikö musiikki, kun se sävelletään käsikirjoituksen mukaan eikä anneta sen kertoa omaa tarinaansa?
Albumin alku lupaa hyvää. Suomenkielinen Taikatalvi kierretään esiin soittorasiasta, ja yksinkertainen teema taipuu luontevasti klassisen kauniiksi, mystiseksi melodiaksi, johon Marco Hietalan ääni sopii loistavasti.
Viimeinen, albumin nimeä kantava kappale taas on täysin turhanpäiväinen. Se on käytännössä potpuri kaikista edellisistä, sekoitus albumin jokaisen biisin teemoista. Imaginaerum vaikuttaa päälleliimatulta, pakolliselta lopputekstimusiikilta, ja sen olisi voinut hyvin jättää pois.
Levy on monipuolinen sekoitus eksoottisia soittimia, mielenkiintoisia sanoituksia ja lievää aavemaisuutta. Anette Olzonin lauluääni muuntautuu uskottavasti erilaisiin tyyleihin, tunteisiin ja tempoihin. Välillä soitto lipsuu tuttuihin kuvioihin, ja esimerkiksi I Want My Tears Back sisältää viime albumilla kuultuja säveliä. Kappaleet toistavat myös itseään vähän turhan paljon. Kolmentoista kappaleen listalta löytyy sekä pettymyksiä että miellyttäviä, joskaan ei sävähdyttäviä, yllätyksiä.
Vielä pitäisi jaksaa odottaa sitä elokuvaa.
Teksti: Iida Sammalisto