
Jatkokoulutusmahdollisuuksia esittelevät Studia-messut järjestettiin viime viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa. Vaihtoehtojen paljous sai pään pyörälle. Oletko vielä messujen jälkeenkin pihalla siitä, mikä koulu on kaikista houkuttelevin?
Lukio.fi päätti testata jatko-opiskelupaikkojen myyntipuheet ja valita parhaan paikan opiskella sen perusteella, kuka taitavimmin puhuu toimittajan pyörryksiin.
Arvostelimme puheet jokaiselle lukiolaiselle tutuilla arvosanoilla.
Poliisiammattikorkeakoulu, Cum laude approbatur
Poliisin ammattiin opiskellaan poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella. Tarjolla on haastavaa työtä ihmisten parissa ja paljon mahdollisuuksia suuntautua erilaisiin tehtäviin. Myyntipuhe jätti toivomisen varaa, mutta arvosana C tulee hienoista univormuista.
Kelloseppäkoulu, Magna cum laude approbatur
Kelloseppäkoulussa oppii tekemään kelloja. Kyseessä on erikoinen, katoava ala, ja esittelijä sanoo, että oppilaitoksen hienous on vanhan perinteisen käsityötaidon ylläpitäminen. Kuulostaa jalolta ja aidolta työltä. Pisteitä laskee vain, kun esittelijä väittää nykynuorten peukalon sijaitsevan kämmenen keskivaiheilla. Nykynuorena katson asiakseni loukkaantua hieman.
Teatterikorkeakoulu, Eximia cum laude approbatur
Kovana kouluna tunnettu Teak on sitä myös paikan esittelijän mukaan, vaikkakin hän sanoo sen olevan samalla erittäin antoisa. Hän painottaa, ettei Teakissa kasva minkään teatterigurun sätkynukeksi vaan kyseessä on koulu, jossa kehittyy aivan omanlaisekseen taiteilijaksi. Kuulostaa mahtavalta ja Laudatur jääkin vain parin pisteen päähän, ainoastaan opiskelijoiden kymmentuntiset työpäivät pelästyttävät.
European Bartender School, Laudatur
Tässä se on, täydellinen jatkokoulutuspaikka. EBS on maailman suurin baarimestarikoulu. Koulutus kestää neljä viikkoa ja se suoritetaan englannin kielellä jossain päin maailmaa, vaihtoehtoina muun muassa Phuket, Lontoo tai Kos. Koulutuksessa painotetaan kansainvälisyyttä, joten neljän viikon jälkeen EBS:n käyneeltä löytyisi pätevyys toimia baarimikkona missä tahansa maailmassa. Ja kuten innokas esittelijä muistuttaa, baarimikolle löytyy töitä niin kauan, kun löytyy janoisia ihmisiä.
Teksti: Anni Huttunen
Kuvat: Laura Itkonen
