Suomi tarvitsee Robineita

25.01.2012 11:22Robert Sundman
Huulilla juuri nyt...

Viime viikolla Facebookin täyttänyt Frontside-Robin aiheutti kaikkialla valtavan vastareaktioryöpyn. Mitä se kertoo suomalaisista?

Viime viikon puhutuimmaksi suomalaiseksi musiikki-ilmiöksi nousi 13-vuotias Robin, jonka Frontside Ollie -debyyttisinglestä tehtyä musiikkivideota on katsottu YouTubessa lähemmäs kolme miljoonaa kertaa. Kappale on noussut myös iTunesin Suomen latauslistan kärkeen, ja levy-yhtiö Universal Music on jo ehtinyt tituleeraamaan turkulaista laulajalupausta Suomen Justin Bieberiksi.

Vaikka ihan samassa mittakaavassa ei vielä liikutakaan, on Robin saanut Bieberin tapaisesti myös osansa kritiikistä ja nettikeskusteluista. Musiikkiin keskittyneillä keskustelufoorumeilla Robinin hittibiisiä on luonnehdittu muun muassa “Ark Music Factory -tyyliseksi massatilaustuotteeksi” ja YouTubessa arvostelun kohteeksi on joutunut niin Robinin ääni kuin ulkonäkökin.

Kovinta ärsyynnystä tuntuu kuitenkin herättävän laulun teema: miksi joku tekee biisin, jossa ylipäänsäkin lauletaan skeittailusta, tytöistä ja kavereista? 

Näistä aiheista kertovalla biisillään Robin on saanut aikaan varsinaisen buumin. Hän kertookin vastaanottaneensa paljon positiivista fanipostia ja kehuja nuorilta ihailijoilta. Suosio tuli yllätyksenä levy-yhtiöllekin, vaikka eihän sen pitäisi - tuottamalla tällaisen biisin he löysivät juuri sen markkinaraon, jota ei ennen ole osattu suomenkielisillä markkinoilla täyttää.

Mutta varsinainen kysymys kuuluu: miksi Robinia pitäisi vihata? Kun yleisesti hyväksytty suomalaisartistien esiintymistyyli on joko hillittyä nöyryyttä tai välinpitämätöntä arroganssia, nyt olisi tarjolla silkkaa intoa ja energisyyttä. 13-vuotias lahjakkuus, joka laulaa ja esiintyy sujuvasti. Eikö se ole suomalaiselle musiikkiteollisuudelle loppujen lopuksi puhdasta voittoa? 

Teksti: Robert Sundman
Kuva: Promo 


Kommentoi