Maria Veitola löysi tiensä sattumalta

07.12.2011 16:34Sinttu Kauhanen
Käännekohtia

Maria Veitola oli lukiossa erilainen,  anoreksiaa vastaan kamppaileva nuori. Tänään hän on koko Suomen tuntema mediapersoona.

Nelosen tunnettu talk show -juontaja Maria Veitola kävi lukionsa Tainionkosken lukiossa Imatralla.  Massasta erottuvalla Veitolalla ei ollut tuolloin tulevasta ammatistaan mitään hajua.

”Joskus mietin toimimista näyttelijänä. Se jäi kuitenkin vain etäiseksi ajatukseksi, koska Imatralla ei ollut mahdollisuutta harrastaa teatteria.”

Lukion toisella luokalla Veitolan elämässä tapahtui isoja asioita ja hän sairastui anoreksiaan. Suurin syy parantumiseen oli halu päästä pois Imatralta.

”Olin yläasteelta lähtien halunnut toiselle paikkakunnalle. Lukiota kävin vähän sillä ajatuksella, että hoidetaan tämä nyt pois alta, niin päästään muuttamaan. Olin sairaalassa hoidossa ja sain tukea ystäviltäni ja perheeltä. Parantumiseni suurin tekijä oli kuitenkin henkilökohtainen sisu. Tajusin, että ellen parannu, joudun jäämään Imatralle.”

Lukion jälkeen Veitola oli töissä muun muassa Helsingin kaupungin keskuspesulassa ja olutmyyjänä, kunnes pääsi RadioCitylle oppisopimuskoulutukseen.

”En ollut ajatellut media-alaa ennen kuin näin RadioCityn mainoksen, jossa haettiin uusia ihmisiä. Päädyin alalle oikeastaan ystävien painostuksesta ja sattuman kautta.”

Media-ala osoittautui parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi, vaikka Veitola ei ollut osannut ajatellakaan sitä ennen.

”Siihen aikaan ei ollut mediaoppilaitoksia, jonne koulujen opinto-ohjaajat olisivat voineet neuvoa. Tunsin kuitenkin heti, että tämä työ sopii minulle. Olen todella tyytyväinen työhöni, tämä on parasta mahdollista.”

Nykyään jokainen päivä tuo tullessaan uuden seikkailun, sillä aamulla ei voi tietää, mitä päivän kuluessa tapahtuu. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa.

”Tahti on kova eikä oikein koskaan ole iisiä hetkeä. Stressaavaahan tämä on ja olen joutunut painimaan sen aisoissa pitämisen kanssa.”

Tulevaisuudentoiveita kysyttäessä esiin nousee edessä oleva kolmen viikon loma.

”Lyhytjännitteisestä työstä seuraa lyhytjännitteiset unelmat. Tietysti toivon, että töitä on niin kauan kuin vain jaksan ja haluan niitä tehdä.”

Teksti: Sinttu Kauhanen
Kuva: Nelonen Media


Kommentit