
Lukion toisen vuosikurssin opiskelija kertoo Wanhojen päivistään ja erään lukion viimeisestä wienervalssista.

Kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat äidinkielen tekstitaidon kokeella. Lukio.fi testasi kolmella kysymyksellä, millaisella tasolla on äidinkielen knoppitietämys Kallion lukiossa.

Presidentinvaalit huipentuvat viikonloppuna. MTV3:n teettämän mielipidemittauksen mukaan Sauli Niinistö johtaa Pekka Haavistoa luvuin 63-37. Lukio.fi haastatteli muutamia Salon lukion opiskelijoilta ja kysyi, kumpi ehdokkaista sopisi paremmin Suomen seuraavaksi presidentiksi.

Puhelinmyynnin kieltäminen vie monelta nuorelta työpaikan. Mutta millaisen? Toimittajamme kokeili ja selvisi kuusi työpäivää.

Oletko jo keksinyt itsellesi sopivia tavotteita tälle vuodelle? Tai niitä paljon puhuttuja uudenvuodenlupauksia? Jos et, niin eipä hätää - tässä muutamia hyviä ehdotuksia!

Kaksitoista vuotta koulussa on kaksi kolmasosaa täysi-ikäisen abin elämästä. Ei ihme, jos kaipaa pientä taukoa opinnoista. Yli 60 prosenttia viime kevään ylioppilaista ei jatkanut opintojaan syksyllä – joko omasta tahdostaan tai ei.





