se en
Jutut Liitto Opiskelijakortti Edut Tapahtumat Opiskelijalle Lukiolaisopas Yhteystiedot

Alkavan lukiouudistuksen kirkastettava lukion roolia

21.01.2013 15:40Lukiolaiset
Tiedotteet, lausunnot ja kannanotot

Lukiolaiset ovat iloisia lukiokoulutuksen hartaasti odotetun modernisointityön käynnistymisestä. Lukiolaisten mielestä lukion roolia on kirkastettava nimenomaan korkeakouluun valmistavana koulutuspolkuna.  

Lukion tavoitteita ja tuntijakoa valmisteleva opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä aloitti työnsä tällä viikolla. Esityksiä työryhmältä on lupa odottaa viimeistään kuluvan vuoden lopulla. Voimaan uudet lukiokoulutuksen raamit astuvat syksystä 2016.

Lukiolaisia työryhmässä edustava Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Daniel Sazonov uskoo edistykselliseen uudistusotteeseen: ”Lukion päätehtävä on tarjota lukiolaiselle yleissivistyksen kautta paras mahdollinen pohja korkeakouluopinnoille. Lukiouudistuksen on tähdättävä tämän tehtävän vankistamiseen opetusta ja oppimisympäristöjä modernisoimalla. Tuntijaossa tämä merkitsee valinnaisuuden lisäämistä, oppiaineiden keskinäisen vuoropuhelun tiivistämistä ja perusaineiden kuten matematiikan ja äidinkielen vahvistamista.”

Myös ylioppilastutkinnon sähköistämiselle on vihdoin saatu aikataulu. Tavoitteena on, että tietokoneet saadaan käyttöön parissa kolmessa aineessa jo vuonna 2016. Koko tutkinto tehtäisiin sähköisesti näillä näkymin vuonna 2019. Tämä tarkoittaa, että lukioiden on alettava varustautumaan tulevaan heti ensi syksystä lähtien.

”Informaatioteknologian tuominen yo-tutkintoon auttaa osaltaan siirtämään koko yleissivistävän koulutuksen tälle vuosituhannelle. Pirstaletiedon pänttäämisen sijaan pääsemme keskittymään tietoyhteiskunnan kannalta olennaisten taitojen, kuten tiedon hallinnan, kriittisen arvioinnin ja luovan soveltamisen, oppimiseen ja testaamiseen”, myhäilee Sazonov.   

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Daniel Sazonov, 045 129 6812, daniel.sazonov@lukio.fi

Edunvalvonta-asiamies Joonas Mikkilä, 045 129 6791, joonas.mikkila@lukio.fi

Kuva: â–“â–’â–‘ TORLEY â–‘â–’â–“ (CC)


Kommentit