Lukiolaiset tapasivat 600 kansanedustajehdokasta

18.04.2011 15:22Lukiolaiset
Tiedotteet, lausunnot ja kannanotot

TIEDOTE

Eduskuntavaalit saivat lukiolaiset liikkeelle oman asiansa puolesta. Lukio-opiskelijat tapasivat ahkerasti kansanedustajaehdokkaita omissa vaalipiireissään ja esittelivät Suomen Lukiolaisten Liiton tavoitteita lukiokoulutuksen kehittämiseksi tulevalla hallituskaudella. Suomen Lukiolaisten Liitto laskee Lukion aika on nyt! -kampanjan tavoittaneen noin 600 ehdokasta ympäri Suomen mukaan lukien kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. 

”Pääsääntöisesti ehdokkaat ottivat meidät hyvin vastaan. Eniten keskustelua herätti opintotuki ja sen indeksiin sitominen, mutta myös lukiokoulutuksen kehittämistarve ja ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen puhuttivat”, kertoo 17-vuotias lukiolainen Joel Kontiainen Pietarsaaresta.

Ehdokkaita kohdattiin vaalitilaisuuksissa, toreilla, marketeissa ja vaalipaneeleissa, joita lukiolaiset itse järjestivät useilla paikkakunnilla. Lukiokoulutuksen ohella lukiolaiset pyrkivät kiinnittämään ehdokkaiden huomion nuorten hyvinvoinnin ja erityisesti mielenterveyden ongelmakohtiin. Puutteet lukioiden psykologi- ja kuraattoripalveluissa vaativat lukiolaisten mukaan valtiovallalta toimia.

”Ehdokkaat olivat yhtä mieltä lukioiden mielenterveyspalvelujen parantamisesta. Ajatuksia herättävimmät keskustelut käytiin kuitenkin tiedon soveltamistaitojen osuudesta ylioppilas- ja pääsykokeissa sekä lukiokoulutuksessa yleensä”, toteaa nummipusulalainen toisen vuoden lukio-opiskelija Antti Grönlund.

Pääsykokeet ja jatko-opinnot eivät puhuttaneet lukiolaisia ja ehdokkaita syyttä. Kolme neljästä uudesta ylioppilaasta hakee heti lukion päätyttyä jatko-opintoihin, mutta vain kolmannes pääsee syksyllä aloittamaan uusissa opinnoissa. Lukiolaiset toivoisivatkin ylioppilastutkinnon painoarvon kasvavan opiskelijavalinnoissa pääsykokeiden rinnalla.   

”Osa ehdokkaista hämmästeli sitä, miten näinkin nuoret ihmiset ovat valmiita perustelemaan hallitusohjelmatavoitteita ja keskustelemaan niistä”, kommentoi Muuramen lukiota käyvä Peppi Paananen. ”Ehdokkaiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta tuntuu, että ensi hallituskaudella voisi hyvinkin olla lukion vuoro.”

Lukiolaiset ottivat myös kiitettävästi osaa Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin järjestämään nuorten varjovaaleihin, joissa alle 18-vuotiaat pääsivät antamaan äänensä ja valitsemaan oikeista ehdokkaista mieleisensä eduskunnan. Kaikkiaan 104 lukiota osallistui varjovaaleihin.

”Lukiolaisten aktiivisuus vaalikentillä osoittaa, että nuoret todella haluavat vaikuttaa heidän kannaltaan tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseen. Lukiolaisten etujärjestön näkökulmasta on hienoa huomata, että lukio on yksi niistä”, iloitsee Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Valtteri Aine

 

Lukiolaisten kampanjaan ja hallitusohjelmatavoitteiden viiden kärkeen voi tutustua Facebookissa.

 

Lisätietoja: 

puheenjohtaja Valtteri Aine, puh. 045 129 6812, valtteri.aine@lukio.fi

edunvalvonta-asiamies Joonas Mikkilä, puh. 045 129 6781, joonas.mikkila@lukio.fi

 


Kommentit