Veera Svahn Lukiolaisten Liiton puheenjohtajaksi

21.11.2011 13:39Lukiolaiset
Tiedotteet, lausunnot ja kannanotot

Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2012 on valittu 19-vuotias Veera Svahn. Svahn on viime kevään ylioppilas Mikkelin lukiosta. Liiton varapuheenjohtajiksi valittiin Emma-Stina Vehmanen ja Kristian Kyllönen. 

”Lukiolaisten Liitossa ei tehdä töitä urakalla vaan porukalla. Puheenjohtajan täytyy olla tiimipelaaja”, tuore puheenjohtaja Veera Svahn linjaa.

Svahnilta löytyy liittotaustaa Lukiolaisten Liiton liittohallituksesta sekä Kaakkois-Suomen piirihallituksesta.  Hän on ollut liiton toiminnassa mukana vuodesta 2008.

”Lukiolaisten Liitolla ei ole edunvalvontajärjestöille tavanomaisia painostuskeinoja käytössään. Me emme esimerkiksi voi lakkoilla tai kieltäytyä ylitöistä.  Keinot, joilla päättäjiin vaikutamme, ovat terävä puhe ja argumentit. Juuri ne tekevät meistä hyviä”, Svahn kertoo.

Svahnin mielestä tärkeimpiä haasteita tulevalle vuodelle ovat kuntavaalit sekä lukiokoulutuksen ja ammattikoulutuksen pitäminen erillään. Hän ottaa kantaa myös lukioiden lakkautusuhkaan. 

”Lukioverkko tulee todennäköisesti joka tapauksessa harvenemaan. Kannattaako nykymuotoisesta lukioverkosta pitää kynsin hampain kiinni? Onko järkevää kouluttaa ihmisiä joka pitäjällä, kun laadukkaampaa koulutusta voitaisiin tarjota naapurikunnassa muutaman kymmenen kilometrin päässä?”, Svahn kysyy. 

Kautensa tähän vuoteen päättävä nykyinen puheenjohtaja Valtteri Aine on innoissaan seuraajastaan.

”Veera on temperamenttinen mutta yhteistyökykyinen keskustelija. Hänellä on sisua ja sydäntä mittaamattoman paljon. Ennen kaikkea Veera on  lukiolaisten itsensä näköinen puheenjohtaja”, Aine kiteyttää. 

Liiton varapuheenjohtajiksi valittiin 19-vuotiaat Emma-Stina Vehmanen ja Kristian Kyllönen. Vehmanen on ylioppilas Porin Lyseon lukiosta ja Kyllönen Kimpisen lukiosta Lappeenrannasta.

Muiksi liittohallituksen jäseniksi valittiin Joel Kontiainen (Pietarsaari), Jesse Luhtala (Seinäjoki), Otto Mantere (Ilmajoki), Peppi Paananen (Muurame), Janne Pussinen (Oulu), Daniel Sazonov (Helsinki), Sara Sipilä (Helsinki) ja Tuomas Tikkanen (Lappeenranta).

Puheenjohtajisto ja liittohallitus valittiin Suomen Lukiolaisten Liittokokouksessa Turun konservatoriossa 18.–20.11.2011.  Kokous keräsi yhteen noin 300 lukiolaisedustajaa ympäri Suomen päättämään lukiolaisten seuraavan vuoden tavoitteista sekä valitsemaan liitolle johdon.

Lisätietoja: 

Puheenjohtaja 2011 Valtteri Aine, 045 1296 812, valtteri.aine@lukio.fi
Puheenjohtaja 2012 Veera Svahn, 0400 205 191, veera.svahn@lukio.fi
Pääsihteeri Laura Simik,  040 741 6299, laura.simik@lukio.fi


Kommentit