YLE Uutisten lukiolistat puhuvat lukiokoulutuksen pikaisen kehittämisen puolesta


KANNANOTTO
YLE Uutisten laatimat lukiolistat paljastavat koulutusjärjestelmämme keskeisen kompastuskiven: uusien ylioppilaiden siirtyminen jatko-opintoihin ontuu lähes lukiossa kuin lukiossa. Listoissa maamme lukiot on asetettu paremmuusjärjestykseen sen mukaan, kuinka moni uusi ylioppilas sijoittui valmistumisvuonnaan 2008 joko yliopisto- tai ammattikorkeakoulutukseen. Tulokset eivät yllätä.
Yliopistoihin sijoittuneiden listan kärjessä komeilevat isojen yliopistokaupunkien perinteiset ”huippulukiot”, joihin tullaan korkealla peruskoulun päättökeskiarvolla ja joista myös siten valmistutaan keskimääräistä paremmin ylioppilastuloksin. Ammattikorkeakoululistan kärjessä olevat lukiot taas sijaitsevat kauempana yliopistokaupungeista, joten hakeutuminen oman maakunnan ammattikorkeakouluun vaikuttaa luonnolliselta. Listat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta lukioissa tehtävän opetustyön laadusta.
”Jatko-opintoihin sijoittumisen perusteella laaditut listat ovat parannus aikaisempiin, vain ylioppilastutkinnon perusteella tehtyihin listauksiin. Silti olennaisempana pitäisin listausta, joka ottaisi huomioon lukion opiskelija-aineksen lähtötason ja päättötason välissä tapahtuneen edistymisen. Näin voitaisiin todella arvioida lukion opetustoiminnan laatua ja opiskelijan osaamiselle tuottamaa lisäarvoa”, kommentoi Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Valtteri Aine. ”Tällaiseen listaan voitaisiin myös sisällyttää koulun tarjoamien tukipalvelujen määrä ja esimerkiksi opiskelijoiden mahdollisuudet osallistua koulun päätöksentekoon. Tarvitsemme uusia ja monipuolisia lukiokoulutuksen laatumittareita.”
Huolestuttavinta YLE Uutisten tuloksissa on, että menestys ylioppilaskirjoituksissa ei vielä takaa jatko-opintopaikkaa, kun "huippulukioistakin" parhaimmillaan vain 60 % jatkaa seuraavana syksynä uudessa opiskelupaikassa. Kaiken kaikkiaan joka vuosi uusista ylioppilaista jatko-opintoihin sijoittuu lakkiaisvuonnaan vain 1/3, vaikka korkeakoulupaikkaa tavoittelee liki 3/4. Tahtomatta vietetyt välivuodet tulevat yhteiskunnalle kalliiksi.
”Lukion tehtävä on toimia yhtäältä yleissivistävänä ja toisaalta jatko-opintoihin valmistavana koulutusmuotona. Näistä tehtävistä jälkimmäinen ei selkeästikään toteudu. Lukio ja ylioppilastutkinto ovat jääneet ajastaan jälkeen, eivätkä kykene vastaamaan korkea-asteen asettamiin vaatimuksiin. Lukio-opetuksen sisältö ja resurssit vaativat pikaista päivitystä. Lukiokoulutuksen valtakunnallinen kehittämisohjelma on käynnistettävä alkavalla hallituskaudella”, vaatii puheenjohtaja Aine.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Valtteri Aine, 045129 6812, valtteri.aine@lukio.fi
edunvalvonta-asiamies Joonas Mikkilä, 045 129 6791, joonas.mikkila@lukio.fi