Liitto koostuu kymmenestä piiristä

Etelä-Suomen Piiri / ESP
Helsinkiä ympäröi lukiolaismäärältään ja pinta-alaltaan jättimäinen Etelä-Suomen piiri, jonka vaikutusalueeseen kuuluu jopa 54 lukiota! Vaikka me piirihallituksessa (pihassa) viihdymme hyvin yhdessä, emme ole mikään sulkeutunut kuppikunta, niin kuin aktiivimme tietävätkin, vaan meille ovat tervetulleita kaikki! Olemme mukavia, asiallisia mutta pitäähän sitä joskus mennä out-of-the-point. Myös bileet onnistuvat Espin alueella: meillä on jopa yhdeksät bileet tänä vuonna! Olette tervetulleita Espin matkaan!
Espin Facebook-sivut

FIBS
eli Finnish International Baccalaureate Society on vuonna 1994 perustettu Suomen kansainvälistä ylioppilastutkintoa suorittavien IB-opiskelijoiden etu-, palvelu- ja harrastejärjestö ja samalla yksi  Suomen Lukiolaisten Liiton kolmesta jäsenjärjestöstä. Järjestön tehtävänä on toimia IB-opiskelijoiden yhteiselimenä, helpottaa  IB-opiskelijoiden sijoittumista korkea-asteen oppilaitoksiin sekä  järjestää erilaisia tapahtumia Suomen IB-kouluissa opiskeleville.

www.fibs.fi
FIBS:in Facebook-sivut 

Helsingin Piiri / HEP
Helsingin piiri ry, eli meidän kesken Heppi pitää huolen siitä ettei stadilaisten aamumuroihin kuse kukaan kunnanpäättäjä tai muu ilkeän pyöreä virkamies. Piirihallitus koostuu kahdestatoista erilaisesta lukiolaisesta, joilla on kirjavan erilaiset taustat, mutta kaikkia yhdistää suuri halu vaikuttaa ja muuttaa asioita. Heppiläisiä kiinnostaa huolet, murheet ja juorut jokaisen stadilaisen lukioarjesta.

Jos haluat mukaan HEP:n toimintaan, ota yhteyttä Vihtoriin! Vihtorin saa kiinni numerosta 045-2049878 tai osoitteesta vihtori.suominen[at]gmail.com.

HEP:in kotisivut

Hepin Facebook-sivut 

Hämeen Piiri / HÄP

Valmiina, paikoillanne, HäP! Hämeen piiri toimii Hämeen alueen lukiolaisten edunvalvojana sekä järjestää tapahtumia ja muuta toimintaa - lukiolaisille. Häpillä on intohimoa edunvalvontaan, kokemusta tapahtumien järjestämisestä 300:n osallistujan seminaareista allasbileisiin, sekä ennen kaikkea innokkuutta tulevaan.

Jos haluat mukaan HÄP:n toimintaan, ota yhteyttä Lottaan! Lotan saa kiinni numerosta 044-3511239 tai osoitteesta lottasofia.eloranta[at]gmail.com. 
www.hameenlukiolaiset.fi
HäPin Facebook-sivut 

Kaakkois-Suomen Piiri / KAP
Kaakkois-Suomen piiri, kutsumanimeltä KAP, pitää sisällään paljon metsiä, järviä ja niiden äärellä asuvia lukiolaisia! Alueemme on laaja ja kaupunkeja riittää, joten kokouksen tai aktiiviviikonlopun kutsuessa juna vie ja auto kulkee. KAP pyrkii toimimaan joka kolkassaan, joten meihin voi törmätä Kymessä Oppilaskunta Get Togetherilla tai kirjaimellisesti keskellä piiriä järviristeily Fresh From Saimaalla. Kappilaisilta löytyy roppakaupalla rentoutta ja porukalla tekemisen halua, joten älä epäröi lähteä messiin! 

Jos haluat mukaan KAP:n toimintaa, ota yhteyttä Emmiin! Emmin saa kiinni numerosta 045-1238804 tai osoitteesta paajanen.emmi[at]hotmail.com. 
www.kaakkoissuomenlukiolaiset.fi
Kappilaisten Facebook-sivut 

 Keski-Suomen Piiri / KSP
Keski-Suomen Piiri on kirjaimellisesti Suomen keskus! Uusien, innokkaiden tekijöiden mukana on tullut mahtavaa energiaa ja tekemisen meininkiä. Kokoukset ja tapaamiset ovatkin parhaimmillaan kaveriporukan rentoja tapaamisia, joissa käydään sopivasti keskustelua asiasta ja asian vierestä. Lähellä sydäntämme on se, miten meidän alueen lukiolaisilla menee ja me pidämme huolen että meidän lukiolaisia kuunnellaan. Aina mukaan mahtuu lisää porukkaa ja kaikki otetaan aivan varmasti mukaan hyvään meininkiin!

Jos haluat mukaan KSP:n toimintaa, ota yhteyttä Jaakkoon! Jaakon saa kiinni numerosta 040-7629188 tai osoitteesta jaakko.palvaila[at]gmail.com.
KSP:n Facebook-sivut

Lapin Piiri / LAP
Lukiolainen! Nakertaako? Asuvatko kaverit kaukana? Älä huoli! Lapin piiri on ystäväsi. Valvomme etujasi, järjestämme tapahtumia juuri Sinulle ja teemme elämästäsi yksinkertaisesti parempaa! Tahdomme juuri Sinut mukaan toimintaamme.

Jos haluat mukaan LAP:n toimintaa, ota yhteyttä Jonneen! Jonnen saa kiinni numerosta 040-7718277 tai osoitteesta jonne.saleva[at]gmail.com.
LAP:n Facebook-sivut

Pohjanmaan Piiri / POP
Pohjanmaan piiri kätkee sisäänsä nelisenkymmentä lukiota, joista  tuloo iloosia pohojalaasia. Pinnanmuodoltaan Pohjanmaa on lätty, mutta komia sellainen. Piirin suurimmat kaupungit ovat etelästä pohjoiseen mentäessä Seinäjoki, Vaasa ja Kokkola. Piiristä löytyy intoa, voimaa  ja hieman häjyyttä. Näillä eväillä järjestetään esimerkiksi lukiolaisbileitä, oppilaskuntaseminaareja sekä pidetään huolta alueen edunvalvonnasta. Mukaan joukkoon mahtuu aina!

Jos haluat mukaan POP:n toimintaa, ota yhteyttä Amandaan! Amandan saa kiinni numerosta 050-4638615 tai osoitteesta goman.amanda[at]gmail.com.
www.pohjanmaanlukiolaiset.fi
POP:n Facebook-sivut 

Pohjois-Suomen Piiri / PSP
Pitkien, kunniallisten perinteiden värittämä on Pohjois-Suomen Piiri! Läpi historiansa on se urhoollisesti puolustanut Pohjois-Pohjanmaan, Raahen seudun sekä Kainuun lukiokansaa! PSP:näkin tunnetun piiri kätkee sisäänsä niin pitkätukkia, kilpatanssijoita ja kaikkea siltä väliltä. Olet siis juuri täydellinen sellaisena kuin olet, joten ota riski, lähde mukaan PSP:n toimintaan!

Jos haluat mukaan PSP:n toimintaan, ota yhteyttä Niiloon! Niilon tavoittaa numerosta 044-0300851 tai osoitteesta niilo_heinonen[at]hotmail.com.

PSP:n kotisivut

PSP:n Facebook-sivut

Savo-Karjalan Piiri / SKP 
Löylykauha heilahtaa, 14 ihmistä on ahtautunut kolmen hengen saunaan laulaen saunalauluja raikuvalla äänellä. SKP on tunnettu saunapiiri, jossa kovan kokouksen tai koulutuksen jälkeen osataan rentoutua ja ottaa porukasta kaikki ilo irti. Piirihallitus kokoustaa kuukausittain, tekee väkevää edunvalvontaa, järjestää oppilaskunta- ja aktiivitapahtumia sekä viettää aikaa yhdessä toiminnan ulkopuolellakin. Jos tahdot pitää hauskaa porukalla, kokea ainutlaatuisia elämyksiä tai muuttaa juttuja, ota yhteyttä ja hyppää mukaan toimintaan!

Jos haluat mukaan SKP:n toimintaan, ota yhteyttä Petrukseen! Petruksen tavoittaa numerosta 045-1145312 tai osoitteesta petrus.martiskin[at]gmail.com.
www.savokarjalanlukiolaiset.fi
SKP:n Facebook-sivut 

Varsinais-Suomen piiri / VSP
Tuttavallisemmin VSP:nä tunnettu piiri pitää huolta alueensa lukioista mm. piirihallituksen tekemin koulukäynnein ja uudella koulukummijärjestelmällä. VSP:n tapahtumista ehkä tunnetuin on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä, jo perinteeksikin muodostunut laivaseminaari. Lisäksi myös oppilaskuntapäivät ja aktiivi-illat ovat tärkeitä piirin tapahtumia. Piirihallituslaiset kokoontuvat kokoustamaan noin kerran kuukaudessa, jolloin eri alueiden kuulumiset vaihtuvat, onhan piirihallituslaisia Forssan, Turun ja Porin alueilta. Hallitus on myös muihin piirin alueen lukioihin aktiivisesti yhteydessä, jolloin epäkohtien ilmaantuessa päästään heti niihin puuttumaan. Älä siis epäröi lähteä mukaan, tylsää ei meillä koskaan ole!

Jos haluat mukaan VSP:n toimintaan, ota yhteyttä Kristaan! Kristan tavoittaa numerosta 050-9113936 tai osoitteesta kristapihala[at]wippies.fi.
VSP:n Facebook-sivut