|
Jos koulussasi on päässyt verenpaine hieman korkeammalle, on aika järjestää verenluovutus.
Verenluovutuksen järjestäminen on helppoa ja näpsäkkää, koska SPR:n veripalvelu hoitaa kaiken käytännön työn. Oppilaskunnan tehtäväksi jää yli 18-vuotiaiden opiskelijoiden rohkaiseminen verenluovuttamiseen. Teemapäivän plussaksi voidaan myös laskea se, että koulun henkilökunta on todennäköisesti yksi aktiivisimmista osallistujista.
Verenluovutksen järjestäminen alkaa yhteydenotolla SPR:n veripalveluun, joka ainoana Suomessa hallinnoi verenluovutusta. Kun oppilaskunta varmistaa koululta tarvittavat tilat ja sopii päivän veripalvelun kanssa ovat käytännön järjestelyt valmiina, mutta vielä olisi hieman tehtävää.
Verenluovutksessa oppilaskunnnan on panostettava ennakkotiedottamiseen ja asenteiden rikkomiseen. Nuorison asenne verenluovutkseen voi olla pelonsekainen ja siksipä rohkaisulle on tarvettta. Samoin oppilaskunta voi luvata vaikkapa tikkarin yllätyslahjana kaikille luovuttajille. Tiedottamisessa kannattaa painottaa luovuttamisen vaarattomuutta ja veren monia käyttömahdollisuuksia. Loppujen lopuksi sillä verellä, mitä koulussa on luovutettu, voidaan pelastaa ihmishenkiä.
Jos veripalvelun toimitilat sijaitsevat lähellä koulua, voi oppilaskunta järjestää haaste-kamppanjan. Haastessa lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.haaste.fi.
Lisätietoja:
Kaikki lukiolaiset eivät pääse vielä äänestämään oikeissa vaaleissa, joten oppilaskunnan hallituksen kannattaa järjestää aina ajankohtaisten vaalien alla omassa lukiossaan varjovaalit. Näin opiskelijatkin pääsevät näyttämään, mitä mieltä ovat asioista ja kenet he haluaisivat vallan kahvaan. Varjovaalien yhteyteen on hyvä sisällyttää myös vaalipaneeli, jolloin opiskelijat pääsevät tenttaamaan ehdokkaita ja saavat vaalien alusajasta muutenkin mahdollisimman paljon irti.
Oppilaskunnan oman sisäisen vaalipaneelin voi myös järjestää aina oppilaskunnan yleiskokouksen alla - ennen kuin uusia oppilaskunnan hallituksen jäseniä valitaan.
Vaalipaneeli
Mahdollinen vaalipaneeli on pidettävä ennen varjovaalien toimittamista. Käytännössä varjovaalit järjestetään seuraavalla tavalla:
- Oppilaskunnan hallituksen nimeämä vastuuhenkilö sopii yhdessä rehtorin kanssa ajankohdan ja paikan (usein auditorio tai juhlasali on paras vaihtoehto) vaalipaneelille.
- Oppilaskunnan hallituksen nimeämä vastuuhenkilö kutsuu osallistujat paneelin.
- Eduskunta-, presidentin- tai europarlamenttivaalien ollessa kyseessä kannattaa ottaa yhteyttä puolueiden piiritoimistoihin tai ihan puoluetoimistoihin ja pyytää heitä lähettämään paikalle mahdollisimman nuori edustaja. Piiri- tai puoluetoimistojen yhteystiedot löytyvät puolueiden www-sivuilta. Tärkeää on kutsua paikalle jokaisen ehdokkaita asettaneen puolueen edustaja. Asettakaa puolueille tarkat aikarajat, joihin mennessä edustaja on oltava nimettynä, ja pyytäkää puolueita ilmoittamaan teille kyseisen henkilön yhteystiedot.
- Kunnallisvaalien yhteydessä voi olla suoraan yhteydessä oppilaskunnan hallituksen paikalle tahtomiin nuoriin ehdokkaisiin. Tärkeää on kuitenkin taas varmistua siitä, että jokaisesta ehdokkaita asettaneesta puolueesta kutsutaan edustaja paikalle.
- Oppilaskunnan hallituksen on etukäteen sovittava siitä, kuka johtaa paneelia eli toimii sen puheenjohtajana. Paneelin puheenjohtajan tehtävistä lisää alempana.
- Paneelin pitopaikka on valmisteltava etukäteen: panelistit täytyy sijoittaa yleisön eteen, mahdollisuuksien mukaan vaikkapa yleisöä korkeammalla, jotta kaikki näkevät heidät esteettä. Jokaisen panelistin eteen kannattaa varata nimilappu, jossa on osallistujan nimi ja esimerkiksi tämän puolue. Jokaiselle panelistille on hyvä varata muistiinpanopaperia ja kynä sekä jotain juotavaa. Muistakaa huolehtia myös äänentoistosta ja muista teknisistä asioista!
Paneelin käynnistää puheenjohtaja, joka lyhyesti esittelee paneelin tarkoituksen ja esittelee osanottajat. Tämän jälkeen kukin paneelin osanottaja saa pitää esimerkiksi kahden minuutin mittaisen aloituspuheen, jossa esittelee vaikkapa taustojaan ja keskeisimpiä vaaliteemojaan. Tämän jälkeen keskustelu paneelissa etenee suhteellisen vapaasti.
Paneelin puheenjohtajan kannattaa etukäteen kuitenkin varmuuden vuoksi miettiä takataskuun lukiolaisia kiinnostavia kysymyksiä, joita voi tarvittaessa kysellä. Opiskelijoille kannattaa myös varata aikaa esittää tahtomiaan kysymyksiä panelistien vastattavaksi. On kohteliasta antaa paneelin lopuksi antaa paneelin osanottajille mahdollisuus vaikkapa minuutin mittaiseen lopetuspuheenvuoroon. Lopetuspuheen-vuorojen paneelin puheenjohtajan on muistettava kiittää kaikkia paneelin osallistumisesta.
Puheenjohtajan tehtävänä on toimia paneelin vetäjänä: hän esittää osaltaan kysymyksiä, suuntaa keskustelua takaisin aiheeseen, estää paneelin menemisen pelkäksi vaalipropagandaksi sekä jakaa panelisteille puheenvuorot ja rajoittaa ylipitkiä puheenvuoroja.
HUOM! Tarkoituksena on tehdä paneelista lukionne opiskelijoita kiinnostava, jotta he jaksavat kuunnella. Miettikää siis kysymykset tarkaan. Myös peruskysymysten lisäksi on hyvä olla kysymyksiä johon vastataan peukku ylös-peukku alas -taktiikalla tai vihreää JAA ja punaista EI -lappua käyttämällä.
Varjovaalit
Hyvissä ajoin ennen varjovaalipäivää oppilaskunnan hallituksen täytyy huolehtia seuraavista tehtävistä:
- Hankkia vaalipaikalle uurna ja leimasin äänestyslippujen leimaamista varten. Uurnaa kannattaa kysellä oman paikkakuntansa keskusvaalilautakunnasta/ kunnantalolta lainaksi tai tehdä itse. Leimasimeksi käy vallan hyvin esimerkiksi lukion leimasin.
- Tehdä riittävä määrä äänestyslipukkeita. Lipukkeita on oltava valmiina yksi per lukiolainen. Kuva virallisen äänestyslipukkeen malli löytyy esimerkiksi osoitteesta http://www.vaalit.fi/37054.htm. Kannattaa kysellä myös, jos oman kunnan keskusvaalilautakunnasta saisi kopioita vaikkapa vanhoista äänestyslipukkeista.
- Hankkia äänestyskopit – kannattaa kysellä näitäkin keskusvaalilautakunnalta tai rakentaa itse esimerkiksi erilaisista sermeistä. Jokaisessa äänestyskopissa on oltava kynä ja kopin seinällä ehdokaslistojen yhdistelmä, jonka saa vaalien aikoihin esimerkiksi Internetistä tai oman kunnan keskusvaalilautakunnalta.
- Hankkia esimerkiksi koulun kansliasta opiskelijalistat ohjausryhmittäin. Kyseistä listaa voidaan sitten käyttää varjovaalipäivänä äänestyskirjanpitona: listaan merkitään aina, kuka on käynyt äänestämässä. Näin jälkikäteen pystytään laskemaan äänestysprosentti ja samalla huolehditaan, ettei kukaan pääse äänestämään kahdesti.
- Oppilaskunnan hallituksen pitää valita luotettavat vaalivirkailijat ja jakaa näille varjovaalipäivälle työvuorot: kuka on valvomassa äänestyspaikkaa ja leimaamassa äänestyslippuja mihinkin aikaan kyseisen päivän aikana. Samoin on sovittava, kuka on vastuussa ääntenlaskennasta.
- Tiedottaa opiskelijoita etukäteen, miten vaaleissa äänestetään. Tulostettavia äänestämisohjeet löytyy esimerkiksi Oikeusministeriön vaalipalvelusta osoitteesta www.vaalit.fi (klikkaa vasemmalla olevasta valikosta haluamiasi vaaleja ja valitse aukeavasta valikosta Äänestäminen ja äänestyspaikat).
- Tiedottaa opiskelijoita siitä, että lukiolla järjestetään varjovaalit.
- Jos oppilaskunnan hallitus haluaa lisätä omaa näkyvyyttään, kannattaa myös esimerkiksi paikallislehtiä pyytää tekemään juttua lukion varjovaaleista.
Varjovaalipäivänä:
- Varsinaisen äänestämisen voi toteuttaa kahdella eri tavalla:
1) Äänestyspiste on avoinna koko koulupäivän ajan, jolloin lukiolaiset saavat käydä äänestämässä tahtomanaan hetkenä. Tämä tapa muistuttaa enemmän oikeita vaaleja, mutta saattaa aiheuttaa äänestyspisteelle äkillisiä ruuhkia.
2) Jokaiselle ohjausryhmälle jaetaan etukäteen tietty kellonaika, jolloin kyseinen ryhmä käy äänestämässä. Näin ruuhkia äänestyspisteelle ei juuri pääse syntymään.
- Itse äänestystoimitukset kannattaa pyrkiä suorittamaan mahdollisimman paljon oikeita vaaleja muistuttavasti. Äänestämisohjeet kannattaa väijyä osoitteesta www.vaalit.fi -> haluamasi vaalit > Äänestäminen ja äänestyspaikat > Äänestysohjeet: Äänestäminen vaalipäivänä > Äänestäminen vaalipäivänä / laajempi ohje. Kyseisiltä sivuilta kykenee helposti myös lukemaan, mitä vaalivirkailijan täytyy tehdä (tarkastaa, kuka henkilö on kyseessä, leimata äänestyslippu jne.)
- Päivän päätteeksi oppilaskunnan hallituksen nimeämät vastuuhenkilöt huolehtivat äänestyspisteen purkamisesta ja ääntenlaskusta. Ääntenlaskuun normaalisti menee useampi tunti, joten aikaa kannattaa varata reilusti!
- Vaalien tuloksista kannattaa koostaa tiedote myös paikallislehtiin. Tiedote on lähetettävä heti, kun varjovaalin äänet on laskettu.
- Tuloksista kannattaa laittaa koosteet näkyville myös koulun seinille.
Varjovaaleja seuraavana päivänä:
- Lukion opiskelijoita on tiedotettava varjovaalien tuloksista. Aamunavaus soveltuu tähän yhteyteen vallan mainiosti. Muista myös laittaa tulokset tiedotusvälineille, jotta muutkin tietävät, miten lukiolaiset olisivat vaaleissa äänestäneet!
| Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
 |
 |
 |
Lisävinkkejä:
Tulevia vaaleja, jolloin varjovaaleja voi järjestää:
- lokakuussa 2008 kunnallisvaalit
- kesäkuussa 2009 europarlamenttivaalit
- maaliskuussa 2011 eduskuntavaalit
- tammi-helmikuussa 2012 presidentinvaali
- lokakuussa 2012 kunnallisvaalit
- kesäkuussa 2014 europarlamenttivaalit
- maaliskuussa 2015 eduskuntavaalit
- lokakuussa 2016 kunnallisvaalit.
Opiskelijalle tarjotaan kahvit/tikkari/vastaavaa koulun kahviosta/kioskista hänen syntymäpäivinään. Jos täyttää lomalla tai viikonloppuna, niin lahjan voi lunastaa seuraavana arkipäivänä. Oppilaskunta maksaa kulut. Esim. tikkareille tulee hintaa muutama kymmentä euroa jos koulussa on 500 opiskelijaa. Koulua kannattaa kysyä mukaan.
|
Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
|
|
|
|
Tarkoituksena on saada oppilaskunnan hallitukselle positiivista huomiota niin, että koulun opiskelijoille jaetaan esimerkiksi karkkia. Opiskelijoita siis lahjotaan, jos he kuuntelevat esimerkiksi oppilaskunnan hallitusta ylistävän pienen esittelyn.
Kun lahjontaa harrastetaan, oppilaskunnan hallituksen kannattaa kuitenkin käyttää tilaisuutensa hyväksi ja kerätä tietoa esimerkiksi koulussa vallitsevista epäkohdista tai tapahtumista, joita opiskelijat haluavat oppilaskunnan hallituksen järjestävän. Pientä lehmänkauppaa on aina hyvä harrastaa: ’’Saat oppilaskunnan hallituksen ostaman munkin / korvapuustin / heijastimen / jotain maan ja taivaan väliltä, jos kerrot, mitä haluaisit meidän tekevän oppilaskunnan hallituksena?’’
|
Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
|
|
|
|
Lisävinkkejä:
Kun propagandan oheistuotteita jaetaan, rekrytointia harrastavat silmät ja korvat kannattaa pitää auki, koska tulevien vuosien hallitukset muodostuvat niistä opiskelijoista, jotka hakevat propagandan oheistuotteita.
”Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt…” vai mites se nyt menikään? Mutta ei hätää – ei sitä ole mikään pakko juuri metsään lähteä retkeilemään, vaan suunnata voi moneen muuhunkin paikkaan!
Oppilaskunnan hallitus voi järjestää koulussaan erilaisia, erityyppisiä ja eripituisia retkiä. Retken kohteena voi toimia lukuiset eri paikat: lähteä voi niin metsään, keväällä tai heti koulujen alettua rannalle, huvipuistoon, toiseen kaupunkiin, konserttiin, museoon, leffaan… Vain mielikuvitus on kattona retken kohdetta pohtiessa!
Jos retki suuntaa metsään tai johonkin muuhun paikkaan, jossa kävelyä kertyy paljon, kannattaa miettiä retken varrelle erilaisia yhteistoimintarasteja, jotta patikointi ei muodostuisi tylsäksi. Loistavia ideoita hyväksi yhteishenkeä kohottaviksi toimintaharjoitteiksi löytyy esimerkiksi Mikko Aallon kirjoittamasta Ryppäästä ryhmäksi -opuksesta, jota kannattaa käydä kyselemässä kirjastosta.
Retkeä suunniteltaessa on tärkeää muistaa huolehtia seuraavista asioista:
-koulun vakuutukset (ovathan voimassa, onhan retkelle koulun suostumus?
-ensiapu (onhan mukana EA1- ja/tai EA2-kurssin käynyt henkilö, onhan ensiaputarvikkeita mukana?)
-valvojat (onhan mukana joku koulusta?
-turvallisuussuunnitelma (vaatiiko koulu erityisen turvallisuussuunnitelman tekemistä, onhan se tehty?)
-kännykät, kartat, kompassit (onko retken aikana eksymisvaara (esimerkiksi metsässä), onhan mukana karttoja ja kompasseja, onhan osallistujilla mukana kännyköitä avun hälyttämiseksi?)
-ruokailu ja nesteytys (onko eväitä mukana vai miten ruokailu hoidetaan, onhan mukana vesipulloja vai pidetäänkö jossain juomapistettä?)
|
Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
|
|
|
|
Lisävinkkejä:
Kaikista uskaliaimmat voivat pidentää retken kestoa ja lähteä vaikkapa vaeltamaan. Vaeltamaan voidaan lähteä esimerkiksi oppilaskunnan hallituksen ja jonkin liikunnan kurssin yhteistyönä, jolloin parhaassa tapauksessa mukaan lähtevät saavat itselleen liikunnan kurssin! Asiasta kannattaa neuvotella koulun liikunnan opettajien kanssa. Lisätietoja ja vinkkejä vaelluksesta kannattaa katsella www.vaellusnet.com -osoitteesta.
Oppilaskunnan hallituksella on usein varallisuutta.
No, mihin rahaa voi sitten käyttää? Jos koulullanne ei ole mitään selvää, yksittäistä kohdetta, johon rahaa kannattaisi käyttää, hyvä vaihtoehto on järjestää esimerkiksi äänestys siitä, mihin rahat käytetään.
Yleisimpiä kohteita, joihin rahaa käytetään, ovat esimerkiksi sohva, kasvi, kirjakaappi (katso mikä kirjakaappi on, jos et tiedä), äänentoistolaitteet oppilaskunnan huoneeseen ja opiskelijoille jaettavat hillomunkit.
Mielikuvitusta saa tietenkin käyttää ja rahat voi sijoittaa myös esimerkiksi pomppulinnan vuokraamiseen, oppilaskuntahuoneen sängyn ostamiseen tai vaikkapa seksologin puheenvuoron maksamiseen.
| Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
 |
riippuu, mitä ostellaan |
 |
Lisävinkkejä:
Jos hallituksellanne ei ole rahaa, sitä voi hankkia mm. kirjatilausten organisoimisella tai pyytää suoraan rehtorilta, koska koulun on myönnettävä oppilaskuntatoiminnalle välttämättömät tilat ja varat. Lisää tietoa varainhankinnasta saat itse varainhankinta-osiosta.
Keskusradion kautta voi soittaa välituntisin musiikkia. Toivekonsertteja, teemapäiviä yms. Paljon mahdollisuuksia löytyy piristää päivää erittäin helposti.
DJ-vuoroja kannattaa jakaa hyvissä ajoin, jos vakiosoittajaa ei löydy. Musiikin on oltava sopivan hiljaisella, eikä se saa häiritä välitunteja. Jos koulussa on opiskelijoille erillinen tila siellä voi soittaa musiikkia aivan kuten tilankäyttäjät parhaiten näkevät.
|
Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
|
|
|
|
Oppilaskunnan (ja opettajien) piristykseksi ja sivistykseksi voidaan säännöllisesti pitää aamunavauksia. Kätevimmin se tapahtuu keskusradion kautta. Yhteisiä tiloja voi tietysti myös hyödyntää. (Esitetään pieni näytelmä rappusissa..)
Säännöllisyydestä. Aamunavaukset voidaan pitää aina tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Toinen mahdollisuus on, että niitä pidetään säännöllisen epäsäännöllisesti. Oppilaskunta ei näin koskaan tiedä, mitä ja milloin odottaa. Opettajat (tai ainakin rehtori) on kuitenkin hyvä pitää edes jotenkin tietoisina tulevasta.
Aamunavaukset voivat olla tiedottamista; kerrotaan, mitä oppilaskunnassa/lukiossa/paikkakunnalla tapahtuu. Opiskelijoille voidaan lausua juuri siihen päivään soveltuva runo tai mietelause, tai soittaa musiikkia. Aamunavauksella voidaan myös avata keskustelu jostakin ajankohtaisesta aiheesta (”Tänä aamuna lukiessani lehteä, mietin… Niin mitä mieltä te muut tästä asiasta olette?).
Parhaimmillaan aamunavaus on jotakin, mikä jää mieleen ja mikä muistetaan vielä pitkään. Jotakin yllättävää.
|
Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
|
|
|
|
Taksvärkki-päivä on suomalaisten nuorten tapa tehdä päivän hyvä työ kehitysmaan nuorten hyväksi. Voitte järjestää Taksvärkki-päivän tai –tapahtuman minä tahansa päivänä lukuvuoden aikana. Taksvärkki-päivätyö on osallistumistavoista yleisin. Oppilaskunta voi ottaa päävastuun päivän järjestämisestä ja innostaa koko lukiota tekemään Taksvärkki-päivästä onnistunut kokemus.
1. Taksvärkki-vastaavan valinta
Nimetkää yhteyshenkilö, Taksvärkki-vastaava, joka hankkii koululta luvan osallistua Taksvärkki-kampanjaan.
2. Ilmoittautuminen
Taksvärkki-vastaava ilmoittaa koulunsa mukaan puhelimitse (09) 150 2620 tai Taksvärkin internet-sivuilla.
3. Kansainvälisyyskasvatus
Pohtikaa, millä tavalla ja milloin haluatte toteuttaa Taksvärkki-päivään liittyvän kansainvälisyyskasvatuksen. Taksvärkki-päivä motivoi enemmän, jos kampanjan teemoihin on tutustuttu etukäteen.
Koululle voi tilata Taksvärkin kansainvälisyyskouluttajan kertomaan kampanjan kohdemaasta. Kampanjaan ilmoittautuneet koulut saavat aamunavaus-cd:n ja dvd-dokumentin sekä nuoren ja opettajan oppaita, joita kannattaa hyödyntää oppitunneilla. Kampanjan nettisivuilta löytyy tehtäviä, joiden avulla kampanjan teemoja voi käsitellä eri aineiden oppitunneilla.
4. Taksvärkki-keräys
Päättäkää, millä tavalla haluatte osallistua keräykseen. Teettekö päivätyön vai järjestättekö jonkun tapahtuman, esimerkiksi konsertin tai näytelmän, jonka pääsymaksut tai muu tuotto ohjataan keräyslippaan avulla Taksvärkki ry:n keräykseen?
Taksvärkki-päivän työpaikkoja kannattaa etsiä ja hakea hyvissä ajoin. Tapahtumassa tarvittavat keräyslippaat voi tilata Taksvärkki ry:ltä.
Taksvärkki ry on vakuuttanut kaikki Taksvärkki-keräykseen osallistuvat tapaturmien varalta.
5. Taksvärkki-päivää ennen
Taksvärkki ry lähettää kampanjaan ilmoittautuneille oppilaitoksille heidän tilaamansa kansainvälisyyskasvatusmateriaalit ja tarvittavat työlomakkeet tai keräyslippaat. Kansainvälisyyskasvattajan vierailu on hyvä toteuttaa ennen Taksvärkki-päivää.
6. Lopuksi
Kootkaa yhteen Taksvärkki-päivän anti. Keskustelkaa Taksvärkki-päivän kokemuksestanne ja kootkaa vinkkejä seuraavaa vuotta varten.
Summatkaa koulunne keräyksen tuotto ja laskekaa, mitä keräysvaroillanne saa kohdemaassa aikaiseksi.
Seuratkaa Taksvärkki ry:n internet-sivuilta keräyksen kohdemaan kuulumisia. Tilatkaa uutiskirje, josta voitte lukea kehitysyhteistyön etenemisestä kohdemaassa.
|