|
Hardcore
Tähän alle kerättyjä tempauksia pidämme kovanluokan tempauksina, koska ne vaativat peruasioiden hyvää mieltämistä ja kokemusta pienempien tapahtumien järjestämisestä. Ei kannata siis ihan ensimmäiseksi näitä alkaa järjestämään..
Sponsorit
Alla on kuvaus siitä miten järjestetään bileet. Suotavaa on soveltaa niitä oman mielensä mukaan ja kehittää niitä yhä eteenpäin.
Bileet ovat hauska ja rankka järjestää. Kun bileitä järjestetään, on tärkeä muistaa, että kukaan ei pysty kaikkeen yksin eli koko oppilaskunnan hallituksen on siis sitouduttava projektiin.
Kun bileet ovat yksityistilaisuus
Tietty porukka on kutsuttu paikalle ja periaatteessa kaikki läsnäolijat tiedetään. Kutsu bileisiin ei ole julkinen, eikä sisäänpääsymaksua ole. Kotibileet, häät, syntymäpäiväjuhlat yms. lasketaan yksityistilaisuudeksi. Yksityistilaisuudesta ei tarvitse tehdä erikseen virallista ilmoitusta paikalliselle poliisille, eikä huolehtia teosto- yms. maksuista, mutta yksityisitilaisuudessa mennään täysin omalla vastuulla, eikä esimerkiksi voida hankkia järjestyksenvalvojia vaan rajoitetummalla toimivallalla olevia valvojia.
Kun bileet ovat julkinen tilaisuus
Tilaisuudesta tulee tehdä paikalliselle poliisille kirjallinen ilmoitus vähintään viittä vuorokautta aiemmin. Poliisilta saatu vastaus (jossa saattaa olla ehtoja esim. järjestyksenvalvojien määrän suhteen) pitää olla esittää paikanpäällä tarvittaessa. Teoston ja Gramexin luvat pitää olla myös kunnossa, ettei tule huomattavan paljon suurempia laskuja perästä (lisää tietoa www.teosto.fi ja www.gramex.fi, myös DJ:ltä kannattaa kysellä asiasta). Julkisessa tilaisuudessa voidaan myös pyytää sisäänpääsymaksu, tällöin voi kuitenkin helpommin tulla epätoivottuja ulkopuolisia paikalle. Muistakaa kuitenkin Suomen alkoholilainsäädäntö. Huolehtikaa myös ensiavusta.
Kun bileet järjestetään baarissa (esim. abibileet)
Tehkää sopimus baarin kanssa! Sopimuksessa määritellään mitä baari hoitaa (järkkärit, DJ, vakuutus, baarimikot) ja mitä te hoidatte (mainostus, lippujen, myynti, narikka). Pyrkikää siihen että teille ei tule mitään kuluja, tehän tuotte asiakkaita baariin.
Yleisesti vielä
-
Koristelu kannattaa yleensä hoitaa suurilla linjoilla, sillä harvoin tilat ovat sen kokoisia, että A4 kokoluokka näkyy minnekään. Esim. mustat siluettikuvat pahvista, jotka ovat parin metrin korkuisia, jätesäkit, valaistus, ilmapallot jne.
Haluatteko tarjota jotain syötävää/naposteltavaa? Sponsorit
Tietysti omaa leimaansa ja näköään tuo bileille jokin teema, kuten toogabileet, 70-luku, meri, jne.
Bileiden ajoitus kannattaa yrittää saada niin, että seuraavana päivänä ei ole koulua.
Mahdollisia kuluja kattamaan kannattaa kysellä sponsoreita yrityksiltä yms.
Loppusiivous tehdään porukalla ja huolella. Bileistä ei kannata ikinä ottaa tappiota vaan päinvastoin hankkia niillä tuottoa jos mahdollista.
Muistakaa myös loppupalaveri bileiden jälkeen kaikkien järjestäjien kesken!
|
Yleinen vaikeus |
Kustannukset |
Ajankäyttö |
|
|
|
|
Joulukalenterin tarkoituksena on tuoda toimintaa lukioon koko joulukuulle. Ideana on, että joulukuun jokaisena koulupäivänä oppilaskunta järjestää jonkinlaisen tempauksen. Aika paljon töitä tämä tietysti vaatii, mutta on varmasti erityisen palkitsevaa! Koska joulukuussa usein myös oppilaskunnan hallituksen jäsenillä on muita kiireitä (koeviikko, jouluostokset, joululoman suunnittelu…), kannattaa järjestelyt hoitaa mahdollisimman valmiiksi jo marraskuun aikana. Tällöin joulukuussa riittää, kun pistää päivittäiset tempaukset käyntiin.
Tässä 21 erilaista joulukalenterin ”luukkua”. Valitkaa mieleisenne, kootkaa teitä innostava paketti ja luokaa oma joulukalenterinne lukiollenne jo täksi joulukuuksi!
Hyvä teko -kuusi
Koulun seinälle, jonnekin opiskelijoiden suosimalla oleskelualueelle, kiinnitetään iso joulukuusen muotoinen pahvi, jonne opiskelijat saavat käydä kirjoittamassa koko joulukuun ajan hyviä tekojaan (eli syitä, miksi tulevana jouluaattona pitäisikään saada lahjoja). Tärkeää on varata paikalle myös vaikkapa seinään pultattuna kiinni kyniä/tusseja, jotta ihmiset todella voivat käydä kirjoittelemassa tekojaan kuuseen. Muistakaa laittaa pahvikuusi seinälle jo joulukuun ensimmäisissä luukuissa!
Joulukorteilla iloa eloon
Ympäri koulua sijoitellaan pisteitä, joissa opiskelijat (ja mikseivät myös opettajat ja muu koulun henkilökunta) voivat tehdä joulukortteja ja palauttaa ne sitten vastaanottajan nimellä ja luokalla varustettuna johonkin suljettuun boksiin.
Joulukorttien tekopäivää seuraavana päivänä oppilaskunnan hallituksen edustajat vähintään tonttulakkeihin sonnustautuneina jakavat kortit vastaanottajilleen.
Jos oppilaskunnan hallitus haluaa oikein panostaa, voi myös hallitus tehdä (tai vaihtoehtoisesti ostaa) kaikille koulun opiskelijoille ja henkilökunnalle joulukortit. Nämä hallituksen lähettämät kortit voi jakaa sitten myös seuraavana päivänä muiden korttien kanssa.
Toivejoululaulut
Joululauluja, toiveboksi ja keskusradio – mikäs kuulostaisikaan sen paremmalta? Toivejoululaulupäivän ideana on siis, että opiskelijat kirjoittavat vaikkapa edellisenä päivänä tai mahdollisuuksien mukaan aiemminkin lapulle ylös suosikkijoululaulujaan ja palauttavat ne sitten toiveboksiin. Hallituksen edustajat soittavat sitten toivejoululaulupäivänä keskusradiosta kaikkina välitunteina toivelauluja (ja tietysti aamunavauksen yhteydessä).
Kauneimmat joululaulut –tilaisuus
Kauneimmat joululaulut voi tuoda myös lukioon! Ennen joululomaa koko koulu voi kerääntyä yhteen ja laulaa esimerkiksi jonkun päivän viimeiset tunnit joululauluja. Kannattaa sopia opettajien kanssa siten, että laulutilaisuus saadaan kouluajaksi eli oppituntien päälle, jotta opiskelijat eivät katoa. Hyvä keino on esimerkiksi ilmoittaa, että tuolloin on ryhmänohjaajan tunti (ryhmänopettaja kerää oman ryhmänsä ja tuo sen paikalle esimerkiksi juhlasaliin). Laulujen sanat voi kerätä esimerkiksi lauluvihkoihin tai heijastaa piirtoheittimellä/datatykillä seinälle. Etukäteen on myös sovittava, että jotkut musikaaliset soittavat laulettavat joululaulut. Joululaulujen välissä joko opettajat tai opiskelijat voivat vaikka lausua joulurunoja.
Pimp your tonttulakki –päivä!
Tämä päivä on mahdollisuus järjestää kahdella eri tavalla:
1) Opiskelijoita ohjeistetaan etukäteen tuomaan kyseisenä päivänä mukaansa tonttulakkeja. Oppilaskunnan hallitus puolestaan on hankkinut paikalle pimp your tonttulakki –pisteen, jossa omaan lakkiaan voi sitten tuunata aivan mielensä mukaan. Tuunauspisteeseen kannattaa varata vähän vaikka mitä materiaalia: lankaa, hileitä, kangastusseja, karvaa, vanua, tarroja, puuhelmiä…
2) Muuten samanlainen versio, mutta oppilaskunta tarjoaa kaikille opiskelijoille tonttulakit kyseisenä päivänä. Käytännössä tähän kannattaa ryhtyä vain, jos oppilaskunnalla on todella hyvä rahatilanne tai jos oppilaskunnan hallitus on saanut neuvoteltua vaikkapa jonkun paikallisen kaupan kanssa hyvän sponsorisopimuksen (tyyliin kauppa lahjoittaa oppilaskunnalle lakit ja tuunauspisteelle kiinnitetään iso kyltti ”nämäkin tonttulakit tarjosi X”).
Glögiä ja piparia
Oppilaskunnan hallitus tarjoaa ruokavälitunnilla tai muilla pidemmillä välitunneilla joko ilmaisia glögejä ja pipareita tai sitten myy näitä jouluisia nautintoaineita hyvin pientä korvausta vastaan.
Joulupuuroa tarjolla
Kaksi eri tapaa toteuttaa:
1) Oppilaskunnan hallitus sopii ruokalan kanssa hyvin ajoin etukäteen (usein sovittava yli kuukautta ennen), että tiettynä joulukuun päivänä tarjotaan ruoaksi joulupuuroa. Oppilaskunnan hallitus voi keksiä kyseiselle päivälle vielä jotain lisämaustetta, jotta hallitus saa enemmän näkyvyyttä. Miltäpä kuulostaisi esimerkiksi ”keksi mielikuvituksellisin tapa käyttää joulupuuroa ja voita leffaliput” –kilpailu? Tuloksena on takuuvarmasti melkoinen läjä julkaisukelvottomia mutta sitäkin hauskempia käyttöideoita.
2) Muuten samanlainen versio, mutta mikäli ruokala ei ole yhteistyöhaluinen, voi oppilaskunnan hallitus tarttua myös itse puurokattilaan ja keitellä tarvittaman määrän puuroa esimerkiksi tietyksi aamu- tai iltapäivän tunniksi. Muistakaa sopia rehtorin kanssa puuroajankohta etukäteen!
Koristellaan koulu –päivä
Oppilaskunnan hallitus järjestää paikalle tarvittaman määrän askartelutarvikkeita ja erilaisten jouluisten askartelupaskarteluasioiden ohjeita. Askarteluohjeita löytyy joulun lähestyessä lukuisista eri lehdistä ja Internetistä. Päivän missiona on koristella koulu jouluisemmaksi. Tämän päivän jälkeen tuloksena on koulu, joka on täynnä erilaisia tonttuja, lumihiutaleita, joulupukkeja… Muistakaa sopia jälleen rehtorin kanssa asiasta etukäteen – koulun johtoporras muuten tuskin riemastuu seuraavana päivänä huomatessaan, että koulu on täynnä erilaista joulusälää!
Arvaa, kenen lumihiutale!
Opettajat askartelevat päivän aluksi haluamansalaiset lumihiutaleet (kannattaa kuitenkin sopia asiasta etukäteen opettajien kanssa), jotka sitten laitetaan koulun seinälle. Jokaisen lumihiutaleen viereen laitetaan myös lumihiutaleen numero. Opiskelijat saavat sitten päivän aikana arvailla, mikä on kenenkin opettajan lumihiutale. Se, joka arvaa eniten oikein, saa palkinnoksi jotain jouluista kivaa: esimerkiksi yhtä monta suklaapukkia kuin oikeita arvauksia. Oppilaskunnan hallituksen pitää muistaa taas varata paikalle vastauslaatikko, johon osallistumislaput palautetaan. Muistakaa myös tehdä etukäteen laput, jossa kysytään opiskelijan yhteystietoja sekä jossa on kaikkien lumihiutaleen tehneiden opettajien nimet ja nimien perässä vastaustilaa, johon lumihiutaleen numero laitetaan. Myös kyniä pitää varata saataville!
Koristele kuusi -kilpailu
Oppilaskunta hankkii etukäteen jokaiselle lukion ohjausryhmälle noin metrin korkuisen muovikuusen ja joulukuusen valokaapelin (kannattaa hankkia jokaiselle ryhmälle vain sellainen valokaapeli, jossa on vain pieniä lamppuja, jotta kustannukset pysyvät mahdollisimman alhaisina). Lisäksi jokaiselle ohjausryhmälle hankitaan läjä erivärisiä papereita/pahveja, sakset ja teippiä, mutta ei mitään muuta. Jokaisen ohjausryhmän tehtävänä on valita keskuudestaan noin nelihenkinen koristelutiimi, jossa pitää olla sekä tyttöjä että poikia. Koristelutiimeille annetaan noin puoli tuntia aikaa koristella oman ryhmän joulukuusi mahdollisimman edustavaksi ja näyttäväksi.
Kilpailun sääntöihin kuuluu se, ettei annetun koristeluajan jälkeen saa enää koskea, ettei koristelutiimejä saa auttaa ja etteivät tiimit saa hankkia ulkopuolisia koristeita - ainoastaan valmiiksi annettua valokaapelia ja muita materiaaleja saa käyttää. Kaikki kuuset kannattaa sijoittaa esimerkiksi samalle käytävälle, jotta kilpailun edistymistä pystytään edes jotenkin valvomaan.
Koristelun jälkeen esimerkiksi kolmen opettajan puolueeton tiimi (puolueettomuuden takia kukaan ei saa olla ryhmänohjaaja) arvioivat kuuset ja valitsevat voittajan tietämättä kuusen koristellut ryhmää, sillä kuuset on ainoastaan numeroitu. Koristellut joulukuuset koristavat sitten koulua ja erityisesti kilpailukäytävää joulukuun lopun!
Joulukeräys
Jouluna oppilaskunta voi tehdä myös hyvän työn ja järjestää koulussa jonkinsorttinen hyväntekeväisyyskeräys, josta pitää tietysti tiedottaa opiskelijoita hyvissä ajoin etukäteen, jotta opiskelijat osaavat varata ylimääräiset senttinsä mukaan kyseisenä päivänä. Jouluista on esimerkiksi pyytää Pelastusarmeijaa järjestämään kyseisellä koululla perinteinen Joulupata-keräys yhdessä oppilaskunnan kanssa. Tietysti myös ihan mitä tahansa muutakin hyväntekeväisyysjärjestöä voi pyytää yhteistyöhön. Jos oppilaskunta haluaa saada asiasta vielä itselleen näkyvyyttä, kannattaa laittaa keräyksestä tiedote paikallislehteen.
Vanhat tavarat/vaatteet kiertoon
Lähes jokaisen lukiolaisen nurkkiin tai vaatekaapin pohjalle on varmasti kertynyt esimerkiksi vaatteita tai tavaroita, joille ei enää itsellään ole käyttöä. Jossain muualla voi olla kuitenkin huutava pula kyseisistä asioista. Oppilaskunnan hallitus voikin siis järjestää jonkinlaisen turhien tavaroiden keräyksen ja lahjoittaa keräämänsä vaatteet jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle. Keräys voi olla vaikkapa ”Vaatteita Pietariin”, ”Leluja orpokotiin” tai ihan mikä vain. Jos oppilaskunta haluaa saada asiasta vielä itselleen näkyvyyttä, kannattaa laittaa keräyksestä tiedote paikallislehteen.
Anti-joulupäivä
Kaikki eivät pidä joulusta, joten myös jouluvihaajia on hyvä muistaa yhdellä anti-joulupäivällä. Kyseisenä päivänä järjestetään jotain ei-jouluista ohjelmaa tai vaihtoehtoisesti jotain antijouluista. Oppilaskunnan hallitus voi vaikkapa sijoittaa jollekin koulun seinälle antijoulu-pahvin, jolle halukkaat voivat käydä kirjoittamassa syitä siihen, mikseivät pidä joulusta, tai muuten vain valittamassa tahtomiaan asioita. Jollei antijouluseinä huvita, voi hallitus myös pistää pystyyn jotain aivan täysin vuodenaikaan sopimatonta aktiviteettia, kuten vaikkapa vappuriehan tai pääsiäistempauksen. (Katso ideoita näihin Ideapankin Kalenterivuosi-osiosta.)
Lucian päivä
Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta, samana päivänä esikristillisen keskitalven valon juhlan kanssa. Jos kyseinen päivä osuu koulupäiväksi, kannattaa se liittää osaksi joulukalenteria. Oppilaskunnan hallitus voi järjestää koulussa vaikkapa aamunavauksen, jossa ensin kerrotaan suomeksi ja ruotsiksi, mikä on Lucian päivä ja miksi sitä vietetään. Sen jälkeen koulun opiskelijoista koostuva Lucia-kulkue voi kiertää luokissa laulamassa ja vaikkapa jakamassa pipareita. (Katso muita ideoita Lucian päivään Ideapankin Kalenterivuosi-osiosta.)
Joulukuvaelma
Oppilaskunnan hallitus voi jonain päivänä esittää koko lukiolle valmistelemansa ja käsikirjoittamansa joulukuvaelman. Sen perinteisen version voi tällä kertaa jättää taustalle ja kehitellä jotain humoristisempaa. Netistä löytyy jouluevankeliumi mm. stadin slangilla kirjoitettuna. Vaihtoehtoisesti jos lukiossanne on tarjolla joulun tienoilla ilmaisutaidon kurssia tai koulullanne toimii ilmaisutaidon ryhmä, voitte ulkoistaa joulukuvaelman heille ja pääsette vähemmällä vaivalla.
Vuoden joulupukki & -muori
Kaksi eri tapaa toteuttaa:
1) Hallituksen paras pukki & muori:
Hallitus voi laittaa kaiken peliin ja pukeutua jonakin päivänä joulupukiksi tai –muoriksi edustamansa sukupuolen mukaisesti (tai jos haluaa tehdä päivästä vielä hauskemman, vastakkaisen sukupuolen mukaisesti). Opiskelijat saavat päivän aikana äänestää hallituksen parasta pukkia ja parasta muoria – jälleen kerran siis jonnekin äänestysboksi, kyniä ja äänestyspapereita. Eniten ääniä kerännyt pukki ja muori voivat sitten esiintyä joulujuhlassa.
2) Opettajakunnan paras pukki & muori:
Tämä toimii hiukan samalla periaatteella kuin kuuluisa pirkanmaalainen "Pussaa ope possua" -tempaus. Ideana on edelleen äänestää opettajien joukosta ne, joita halutaa muistaa.
Hommatkaa siis jokaista opettajaa varten säästöpossu/-pallo/-virtahepo, jotka laitetaan esille jonnekin helposti löydettävään paikkaan. Jokainen näistä tulee nimetä jollekin tietylle opettajalle, jotta oppilaat voivat äänestää omasta mielestään eniten vuoden Joulumuorin ja Joulupukin tittelin ansainneita. Ne, opettajat, jotka saavat eniten rahaa possuunsa/palloonsa/virtahepoonsa, voittavat. Voittaja julkaistaan esimerkiksi lounaan aikana ruokalassa suurin seremonioin. Voittajamuorille annetaan symboliksi esimerkiksi tonttulakki ja jouluessu, -pukille tekoparta ja pukin lakki. Ylväät voittajat ikuistetaan ja he saavat kuljeskella ne päällään loppupäivän.
Muistakaa ottaa valokuvia palkintojenjakotilaisuudesta ja juhla-asusteisista voittajista!Kerätyt rahat menevät luonnollisesti oppilaskunnan toiminnan rahoittamiseen, eli ovat mukava lisä budjettiinne.
Jouluinen taidekilpailu
Jonain alkukuun päivänä voidaan avata jouluinen taidekilpailu. Tehtävänantona voi olla vaikkapa ”Kerro joulun syvin olemus taiteen keinoin.” ja kilpailuaikaa voidaan antaa esimerkiksi viikko. Opiskelijat voivat sitten rientää kuvaamaan, kirjoittamaan, piirtämään, liimaa-leikkaa-silppuamaan tai ihan miten haluavat saamaan joulun syvintä olemusta konkreettiseen muotoon. Parhaimmista töistä voidaan koota koululle taidenäyttely! Voittaja voidaan vaikkapa arpoa ja palkinnoksi jotain jouluista.
Paras Pukki -kilpailu
Joulukuun alussa voidaan alkaa mainostaa lähestyvää Paras Pukki -kilpailua. Tiettynä joulukuun aikana opiskelijat voivat toteuttaa omalla tavallaan mahdollisimman Parhaan pukin. Kilpailun tehtävänanto kannattaa tarkoituksella jättää mahdollisimman avoimeksi ja osallistujien mielikuvitusta herätteleväksi, jotta tuloksena olisi mitä erilaisimpia tulkintoja. Parhaan pukin voi esimerkiksi toteuttaa pukeutumalla itse pukiksi, askartelemalla jonkinlaisen pukin, tekemällä jotain pukkimaista… Voittajalle tietysti on luvassa paljon mainetta ja kunniaa: hyvä palkinto on saada oma kuvansa kehyksissä Parhaaksi pukiksi nimettynä koulun seinälle.
Kiertävä laulava jukeboxi
Onko hallituksessanne laulutaitoisia ihmisiä? Jos vastaus on kyllä, pistäkää pystyyn hallituksen kiertävä jukeboxi, joka kulkee luokasta luokkaan laulamassa joululauluja ja piristämässä muiden opiskelijoiden päivää. Näyttävyyttä lisää, jos vielä pukeudutte jukeboxiksi!
Hankifutisturnaus
Joulukuussa toivottavasti on jo lunta, joten yhden joulukuun päivän voi viettää urheillen. Oppilaskunnan hallitus voi vaikkapa järjestää halukkaat opiskelijat vs. opettajat –hankifutisturnauksen koulun pihalla. Muut lukion opiskelijat voivat tulla nauttimaan toivottavasti talvisesta ulkoilmasta katsojina. Paikalle kannattaa tuoda lämmintä glögiä!
Kinkkubingo
Jonakin aamuna päivä voidaan aloittaa koko koulun yhteisellä aamunavauksella esimerkiksi juhlasalissa. Aamunavauksen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään perinteinen, vaan se voi olla kinkkubingo! Bingohan on peli, jossa kullakin pelaajalla on 5 x 5 numeron ruudukko, ja jossa bingotädin arpomien numeroiden toivotaan muodostavan juuri omaan ruudukkoon ensimmäisenä suoria tai vinoja rivejä. Oppilaskunnan hallituksen tehtäväksi jää siis hankkia etukäteen palkintokinkku (tai mahdollisesti parikin), tehdä kaikille omat bingoruudukot sekä järjestää itse bingotilaisuus.
| Vaikeusaste |
Budjetti |
Vaatima aika |
 |
 |
 |
Hupiviikko on megalomaaninen tapahtuma, jossa jokaiselle päivälle on omaa ohjelmaa. Tapahtuma voi olla painottunut välitunneille tai viikon aikana voi olla erilaisia teemapäiviä (katso lisää Teemäpäivät -osiosta).
Välituntiohjelmana voi olla esimerkiksi karaokea, tanssipelin pelaamista (se playstation-versio maton kanssa), pöytälätkää, pokeria, rulettia, lyhytelokuvien ja piirrettyjen näyttämistä juhlasalissa, MR ja MISS LUKIOLAINEN -äänestys tai vaikka opettajien tunnistuskilpailu. Tunnistuskilpailussa jokaisesta opettajasta on jokin hänen lapsuuden/nuoruuden kuva, joka pitää yhdistää oikeaan nimeen. (opettajat ovat olleet nuorina todella erinäköisiä, usko pois :D)
Viikko voi huipentua yhteiseen juhlaan, jossa voidaan palkita kilpailuissa menestyneitä ja jossa voi olla vaikkapa ilmakitarakilpailu, karaokefinaali, opettajien houreisia esityksiä tai bändejä.
Koulun voi myös koristella viikon tunnelmaan muun muassa julisteilla, ja muutenkin tunnelmaa nostaa välituntiradio.
| Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
 |
riippuu, mitä järjestetään |
 |
Lisävinkkejä:
Tarkista videofilmien tekijänoikeudet:
Musiikin soittamiseen luvat ovat koululla jo omasta takaa
Kannattaa jakaa vastuu monelle henkilölle, yksi vastaa yhden päivän ohjelmasta, mutta muut toki auttavat; seuraavana päivänä vastuu on toisella henkilöllä.
Lukionne voi järjestää (hyväntekeväisyys)konsertin! Jos lukiollanne ei ole omia lukiobändejä, niin pyytäkää lähialueiden lukiot ja muut oppilaitokset mukaan tempaukseen.
Suunnittelu pitää aloittaa kuukausia ennen tapahtumaa. Tapahtumaa varten kannattaa perustaa työryhmä. Työryhmään kannattaa ottaa mukaan lukionne musiikinopettaja sekä osallistuvien bändien jäseniä. Työryhmässä kuuluisi jakaa ainakin nämä vastuut: koristeluvastaava, buffettivastaava, valo- ja tekniikkavastaava, bändien yhteishenkilö, tiedotusvastaava, juontamisesta vastaava henkilö.. Kaikkien näiden henkilöiden tulisi kerätä ympärilleen tiimin, joka auttaa kyseisen alueen hoitamisessa.
Kun kaikki vastuut on jaettu ja kaikille on oma tehtävä selvä, on aika tehdä aikataulu ja budjetti. Tämä on syytä tehdä erittäin huolella. Katsotte porukalla kuinka paljon rahaa on ja mihin sitä voidaan käyttää. Sitten sovitte seuraavat tapaamiset, jolloin asia on jo lähtenyt rullaamaan. Päättäkää selkeät deadlinet milloin mikäkin asia on oltava hoidossa. Jos näyttää siltä, että deadlinessä ei tulla pysymään, tämän kokoluokan tapahtumassa ei ole synti vaihtaa vastuuhenkilöä!
Lippuja kannattaa myydä etukäteen pari euroa halvemmalla kuin vasta ovelta, näin saatte maksimimäärän ihmisiä paikalle. Muistakaa, että lippujen hinta ei saa olla liian korkea.
Tärkeää on pitää palaveri viimeistään noin viikkoa ennen tapahtumaa ja tarkistakaa, missä vaiheessa kukin osa-alue on menossa. Kannattaa siinä vaiheessa olla ihan rehellinen kaikille, sillä koko porukka on yhdessä vastuussa tapahtumasta toteutuessa ja vielä keretään korjata järjestelyissä tulleita mokia. Tärkeää on muistaa jakaa vastuut siitä kuka tekee ja mitä tapahtuman aikana.
Bändejä kannattaa haalia joka puolelta kaupunkia ja mainostaa aivan kaikille, nyt yritetään maksimoida tuottoa!
- Ennen tapahtuman alkua
o koristeet paikalleen
o tilan kuntoon laittaminen
o buffetin paikka ja pystyttäminen
o lipunmyyntipiste
o narikka
o työvuorolistat valmiiksi o Kuka vetää kilpailut (aikataulut) o buffettivuorot o lipunmyyntivuorot
o järjestyksenvalvojat
- tapahtuman aikana o jokainen on omissa työvuoroissaan ajoissa ja varmistaa, että
muutkin ovat
- loppusiivous
o roskien keräys
o tavaroiden takaisin paikalle laittaminen
o monelta homman on oltava hoidettu
o kassan laskeminen
Paikkana tapahtumalle voi olla joko koulun liikuntasali tai läheinen vpk-talo tai muu vastaava tila.
| Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
 |
 |
 |
Lisävinkkejä:
Jos saatte mukaan jonkun isomman paikallisen bändin, niin sehän on älyttömän siistiä!
Turvallisuudesta kannattaa pitää kunnolla huolta! Muistakaa siis kortilliset järjestyksenvalvojat ja poliisille ajoissa tehtävä ilmoitus yleisötilaisuudesta! (kysy lisää paikalliselta poliisilta, saatte ohjeita mm. järjestyksenvalvojien määrästä sekä muista vaadittavista järjestelyistä)
Pyytäkää lehdistö paikalle!
Olkaa tarkkoja rahan kanssa!
Wanhojen tanssien innoittamana voi tanssiaisia järjestää muutoinkin, esimerkiksi ystävänpäivän tai itsenäisyyspäivän tiimoilla.
Tapahtumaa varten kannattaa perustaa työryhmä. Työryhmässä kuuluisi jakaa ainakin nämä vastuut: koristeluvastaava, buffettivastaava, valo- ja tekniikkavastaava, musiikkivastaava, tiedotusvastaava, ohjelmavastaava ja tanssiais-vastaava. Nämä kaikki henkilöt voivat sitten haalia itselleen oman tiimin auttamaan.
Kun kaikki vastuut on jaettu ja kaikille on oma tehtävänsä selvänä, on aika tehdä aikataulu ja budjetti. Tämä kannattaa tehdä huolella. Katsotte porukalla kuinka paljon rahaa on ja mihin sitä voidaan käyttää. Sitten sovitte seuraavat tapaamiset, jolloin asiat ovat jo lähteneet rullaamaan.
Lippuja kannattaa myydä etukäteen pari euroa halvemmalla kuin vasta ovelta, näin saatte maksimimäärän ihmisiä paikalle. Lippujen hinnan tulisi olla 3-6 euroa, kuitenkin 6 maksimissaan. Näillä bileillä ei ole tarkoitus tehdä plussaa! Voitte myydä myös parilippuja ja kimppalippuja, kaikkia alennuksella. Ja ihmisten paikalle houkuttelemiseksi voitte palkita sen ryhmän/asteen, josta tulee eniten ihmisiä.
Pitäkää palaveri noin viikko ennen tapahtumaa ja tsekatkaa valmistelujen tilanne. Kannattaa siinä vaiheessa olla ihan rehellinen kaikille, sillä koko porukka on yhdessä vastuussa tapahtumasta toteutuessa. Tärkeää on maistaa jakaa vastuut siitä kuka tekee ja mitä tapahtuman aikana.
- Ennen tapahtuman alkua
o koristeet paikalleen
o tilan kuntoon laittaminen
o buffetin paikka ja pystyttäminen
o lipunmyyntipiste
o narikka
o työvuorolistat valmiiksi o Kuka vetää kilpailut (aikataulut) o buffettivuorot o lipunmyyntivuorot
o järjestyksenvalvojat
- tapahtuman aikana o jokainen on omissa työvuoroissaan ajoissa ja varmistaa, että
muutkin ovat
- loppusiivous
o roskien keräys
o tavaroiden takaisin paikalle laittaminen
o monelta homman on oltava hoidettu
o kassan laskeminen
Paikkana tapahtumalle voi olla joko koulun liikuntasali tai läheinen vpk-talo tai muu vastaava tila.
Alla on lista kaikkien eri vastaavien tehtävistä, niitä on hyvä muokata omaan makuun sopivaksi:
*Tanssiaisvastaava: Pitää kaikki johdot käsissään ja suunnittelee aikataulun sekä budjetin. Hänen vastuunsa on että kaikki muut tekevät hommansa kunnolla. Hän hoitaa samalla kontaktit koulun henkilökuntaan ja hankkii tarvittavat luvat kuten hupiluvan. Varmistaa että kaikki luvat on maksettu ja että vakuutukset ovat kunnossa.
*Ohjelmavastaava: Suunnittelee yhdessä tiiminsä kanssa ohjelman tanssiaisiin ja hankkii palkinnot mahdollisiin kilpailuihin. Hauskaa ohjelmaa ovat perinteiset tanssikilpailut, näihin hieman hupia tuo myös ”hölmöjen tanssiliikkeiden mestari” eli Napolen Dynamite -elokuvatanssimista. Ideana on kisassa tehdä mahdollisimman hölmöjä ja korneja tanssiliikkeitä. Kuten ostoskärryt tai robootti. Voittaja saa jonkun teemaan sopivan palkinnon.
*Tiedotusvastaava: Varmistaa että kaikki tietävät tanssiaisita tarpeeksi ajoissa. Missiona on että kaikki tietävät missä, milloin, lippujen hinnan, pukeutumisen ja miksi kannattaa tulla paikalle, jo monta viikkoa ennen tapahtumaan. Tämä on helppo tehdä mainostamisella ja kuuluttamisella hyvissä ajoin. Mainostukseen tulee panostaa paljon!
*Musiikkivastaava: Tämän henkilön vastuulla on juhlien musiikki ja poppivehkeet. Ehkä jopa dj:n palkkaaminen ja miksauspöydän ja muun tarvittavan paikalleraahaus. Tätä kaikkea ei kuitenkaan kannata tehdä yksin. Hauskinta tässä pestissä tehdä hauskoja ja monipuolisia soittolistoja.
*Valo- ja tekniikkavastaava: On vastuussa siitä, että juhlissa on valo ja tekniikka kunnossa. Eli varmistaa piuhat ja johdot. Hommaa valoa, mutta pitää samalla huolta, että kukaan ei ala pelleilemään strobovalon kanssa.
*Buffettivastaava: Hankkii tiiminsä kanssa tarjoitut juhliin, joita sitten myydään buffetissa. Leipovat pullia, pizzaa ja mokkapaloja ja käyvät ostamassa limut.
*Koristeluvastaava: Huolehtii tiiminsä kanssa siitä, että tilassa on kivan näköistä.
| Vaikeusaste |
Budjetti |
Vaatima aika |
 |
 |
 |
Lisävinkkejä:
- Jos lukionne on kovin pieni, ei ole lainkaan huono idea kutsua mukaan muiden lukioiden edustajia! - Järjestyksenvalvojilla säästytte monilta ongelmilta! Hommatkaa siis kunnolliset valvojat. - Vastuussa olevilla on oltava pää selvänä! - Panostakaa koristeluun! Ei koristeet niitä bileitä tee, mutta kyllä niillä on väliä!
Perinteisen painetun sanan sijasta lukion oma lehti voidaan julkaista verkossa, lukion nettisivujen yhteydessä. Kuluja ei mene lehden painattamiseen ja jakeluun. Verkkolehden etuja ovat edullisuus, ympäristöystävällisyys ja ennen kaikkea tuoreus. Ajankohtaiset uutiset ja tapahtumat voidaan lisätä nettisivuille nopeasti ja vaivattomasti.
Lehden toimitus kootaan opiskelijoista ja mahdollisesti myös opettajista. Juttuja voi kirjoittaa kuka tahansa, jos niin sovitaan, mutta lehdellä on hyvä olla olemassa ”toimitustiimi”, joka päättää mitä julkaistaan ja on valmiina syöttämään sivuille uutta informaatiota. Tiimi käy läpi juttujen sisällön, korjaa mahdolliset virheet ja huolehtii sivujen päivittämisestä.
Jo valmisteluvaiheessa selvitetään, missä määrin lukio tukee lehteä. Antaako se aktiivisille lehdentekijöille kurssin vai jotain muita etuja tehdystä työstä? Saavatko tekijät olla kursseilta silloin tällöin poissa lehtijuttujen takia vai tehdäänkö sitä täysin opiskelijoiden omalla ajalla? Kaikista paras olisi, jos verkkolehden toimittamista varten järjestettäisiin ihan oma kurssi.
| Vaikeusaste: |
Budjetti: |
Ajankäyttö: |
 |
 |
 |
Lisävinkkejä:
Lehden ulkoasun suunnittelun ja toteutuksen voi antaa jollekin aiheesta kiinnostuneelle ja siihen perehtyneelle opiskelijalle.
|