|
Lait, asetukset ja määräykset
Vallitseva lainsäädäntö määrää pitkälti toiminnan myös kouluissa. Lait ja asetukset määrittävät esimerkiksi lukioiden ja ylioppilastutkinnon käynnön työskentelyn, yleiset opetussuunnitelmat puolestaan oppituntien sisällön.
Ajankohtainen lainsäädäntö löytyy tarkemmin osoitteesta www.finlex.fi
Opiskelijoiden yleisiin oikeuksiin ja osallisuuteen liittyvät pykälät:
Opiskelijoiden kuuleminen
Koulutuksen järjestäjän tulee varata opiskelijoille mahdollisuus osallistua koulutuksen kehittämiseen sekä kuulla opiskelijoita ennen opintoihin ja muihin opiskelijoiden asemaan olennaisesti vaikuttavien päätösten tekemistä. (Lukiolain 27 §)
Oppilaskunta
Jokaisella oppilaitoksella, jossa järjestetään tässä laissa tarkoitettua koulutusta, on opiskelijoista muodostuva oppilaskunta.
Oppilaskunnan tehtävänä on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa ja koulutyötä. Oppilaskunta käyttää opiskelijoiden puhevaltaa 27 §:ssä säädetyissä asioissa.
(Lukiolain 31 §)
Nuorten osallistuminen ja kuuleminen
Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.
(Nuorisolaki 8§)
Linkit keskeisiin lakeihin ja asetuksiin
|