|

Toimintasuunnitelma 2010
Hyväksytty XXV sääntömääräisessä liittokokouksessa
Lappeenrannassa 21.-23.11.2009
Liiton edunvalvontatyötä ohjaavat liiton periaate- ja tavoiteohjelmat sekä strategia. Suomen Lukiolaisten Liiton tehtävä on edistää, puolustaa ja valvoa lukiolaisten etuja. Edunvalvontatyö on liiton olemassaolon perusta ja oikeutus, ja siksi sen tärkein tehtävä.
Edunvalvonnan tavoitetilana on suunnitelmallinen, asiantunteva ja oikea-aikainen vaikuttaminen, joka on valtakunnallisesti sekä paikallisesti tuloksellista. Liitto kouluttaa ja jakaa tietoa liiton toimijoille edunvalvontatyön tehokkuuden takaamiseksi. Liitto luo rakenteet pitkäjänteiselle ja oikea-aikaiselle edunvalvonnalle. Liitto seuraa järjestelmällisesti lukiolaisia koskettavien muutosten valmistelutyötä sekä vaikuttaa niihin jo ennen päätöksentekoa. Liitto toimii tarvittaessa painavinkin toimenpitein.
Vuonna 2010 edunvalvontatyön kehittämisessä painotetaan asiantuntevuutta ja oikea-aikaisuutta.
Edunvalvontatyötä johtaa puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajien sekä liittohallituksen jäsenten kanssa. Liittohallitusta ja puheenjohtajistoa avustavat edunvalvonta-asiamies ja pääsihteeri.
1.1 Valtakunnallinen edunvalvonta
|
Tavoite
Edistää liiton periaateohjelman ja edunvalvontastrategian mukaisesti tavoitteitta, jotka liittokokous on tavoiteohjelmassaan hyväksynyt
Vahvistaa liiton asemaa vakuuttavana opiskelijajärjestönä järjestökentällä
Tehdä liitosta ensisijainen asiantuntija lukiolaisia koskevassa päätöksenteossa
Liitto on edustettuina kaikissa merkittävissä lukiokoulutukseen vaikuttavissa työryhmissä ja toimielimissä
Parantaa lukio-opiskelun edellytyksiä
Parantaa lukiokoulutuksen vetovoimaa
Toiminnassa pitkään mukana olleet aktiivit käyttävät tehokkaasti tietotaitoaan hyväksi liiton edunvalvonnassa
Tarjota hyödyllistä ja tarpeellista tietoa edunvalvonnan parissa työskentelyn tueksi
Lisätä kriittistä keskustelua
Nostaa keskusteluun ajankohtaisia lukiolaisia koskevia teemoja |
Toimenpide
Otetaan käyttöön edunvalvontastrategia
Avataan edunvalvontastrategia toimijoille
Hyödynnetään edunvalvontatyössä Lukion suunta 2009 -tutkimuksen tuloksia
Saatetaan koulutuksesta vastaavat päättäjät heti toimintavuoden alussa tietoisiksi liiton tavoitteista, uusista toimijoista ja toiminnasta
Osallistutaan aktiivisesti opetusministeriön lukiokoulutuksen kehittämistyöryhmän toimintaan
Tavataan valtakunnallisia koulutuksesta päättäviä sekä päätöksiä valmistelevia henkilöitä painottaen erityisesti virkamiehiä
Järjestetään lukiokoulutukseen liittyviä keskustelutilaisuuksia liiton keskeisille sidosryhmille ja yhteistyötahoille
Osallistutaan tarpeelliseksi katsotuille tapahtumille, esittelytilaisuuksille ja messuille
Vahvistetaan yhteistyötä muiden liiton kanssa samoja tavoitteita ajavien järjestöjen kanssa
Tarkkaillaan liitolle tärkeiden hallitusohjelmatavoitteiden toteutumista kansallisessa päätöksenteossa
Lisätään kansanedustajien tietoisuutta liiton toiminnasta aktiivisesti heidän koko toimikautensa ajan
Pyritään osallistumaan hallituksen politiikkaohjelmien toteutukseen
Valmistellaan vuoden 2011 eduskuntavaalikampanja
Pyritään saamaan liiton keskeisiä tavoitteita puolueiden eduskuntavaaliohjelmiin
Edistetään myönteistä kuvaa lukiokoulutuksesta
Julkaistaan edunvalvonnallisia kysymyksiä käsittelevä blogi
Hyödynnetään kaikki synergiaedut tiedon jakamisessa
Toteutetaan liiton 25-vuotisjuhlan kunniaksi kampanja opiskelijan oikeuksista
Järjestetään liiton 25-vuotisjuhlaseminaari
Tehdään ja julkaistaan opiskelijan oikeusturvaopas
Tuetaan keskeisten toimijoiden edunvalvontatoiminnan edellytyksiä
|
vastuut: edunvalvonta-asiamies
1.2 Paikallinen edunvalvonta
|
Tavoite
Edistää liiton periaateohjelman ja edunvalvontastrategian mukaisesti tavoitteitta, jotka liittokokous on tavoiteohjelmassaan hyväksynyt
Edistää lukiolain ja nuorisolain kuulemisvelvoitteen toteutumista paikallisessa päätöksenteossa
Parantaa kuvaa lukiolaisista uskottavina ja asiantuntevina neuvottelukumppaneina päättäjien keskuudessa
Edistää lukiolaisten tietoisuutta liiton tekemästä edunvalvontatoiminnasta
Madaltaa yhteydenottokynnystä edunvalvonnallisissa kysymyksissä
Kannustaa nuoria osallistumaan paikalliseen päätöksentekoon ja vaikuttamiseen
Edistää liiton piiri- ja jäsenjärjestöjen osallistumista paikalliseen päätöksentekoon ja edunvalvontaan
Edistää tietoisuutta lukiolaisten oikeuksista ja päätöksien syntymisestä |
Toimenpide
Kannustetaan piiri- ja jäsenjärjestöjä ja yksittäisiä oppilaskuntia käyttämään edunvalvonnassa apunaan liiton julkaisemaa edunvalvontaopasta
Tiedotetaan liiton edunvalvonnallisesta toiminnasta liiton verkkosivuilla, julkaisuissa sekä muissa kanavissa
Saatetaan koulutuksesta vastaavat henkilöt tietoisiksi liiton tavoitteista ja toiminnasta
Tarjotaan asiantuntija-apua koulutuksen järjestäjille, lukiolaisille ja kouluillelukiokoulutukseen liittyvissä kysymyksissä
Mahdollistetaan piiri- ja jäsenjärjestöjen nopea reagointi paikallistason ongelmiin
Kannustetaan piiri- ja jäsenjärjestöjä keräämään paikallistason edunvalvonnallista tietoa
Sisällytetään piiri- ja jäsenjärjestöt edunvalvontastrategiaan
Kannustetaan piiri- ja jäsenjärjestöjä tekemään yhteistyötä paikallisten oppilaskuntien sekä nuorisovaltuustojen että muiden nuorten kuulemisjärjestelmien kanssa edunvalvonnallisissa kysymyksissä
Hyödynnetään piiri- ja jäsenjärjestöjä enemmän valtakunnallisiin ilmiöihin reagoitaessa
|
vastuut: edunvalvonta-asiamies, pääsihteeri
Lukioiden oppilaskuntien toimintaedellytyksiä parantava toiminta on yksi liiton perustehtävistä. Oppilaskuntatoimintasektorin tavoitetilana on, että jokaisessa Suomen lukiossa on aktiivista, osaavaa ja opiskelijalähtöistä oppilaskuntatoimintaa, jonka ensisijainen yhteistyötaho on Suomen Lukiolaisten Liitto.
Edistääkseen lukioiden oppilaskuntatoimintaa liitto toteuttaa niin lukiolaisille kuin lukioiden oppilaskuntien ohjaaville opettajille kohdistettua koulutus- ja tiedotustoimintaa. Liitto on tuottanut oppilaskuntien käyttöön edunvalvonnallisen työkalun, Lukiolaisjulistuksen, jonka tehokas hyödyntäminen edellyttää riittävän koulutuksen tarjoamista.
Oppilaskuntatoiminnan tavoitetila on tavoittaa ja kouluttaa mahdollisimman monta oppilaskuntaa toimintavuoden aikana.
|
Tavoite
Oppilaskunnat tiedostavat oikeutensa vaikutusmahdollisuutensa kouluyhteisöissä sekä yhteiskunnassa
Oppilaskunnat osallistuvat koulutuksen ja opiskeluympäristön kehittämiseen jokaisessa lukiossa
Parantaa oppilaskuntatoiminnan edellytyksiä lukioissa
Tarjota oppilaskuntatoimijoille mahdollisuus ajatusten vaihtoon ja verkostoitumiseen muiden lukioiden oppilaskuntien edustajien kanssa
Madaltaa yhteydenottokynnystä oppilaskuntien ja liiton välillä
Parantaa tiedotusta oppilaskuntien ja liiton välillä
Pysyvät suhteet liiton ja oppilaskuntien, ohjaavien opettajien, sekä rehtoreiden välillä
Parantaa oppilaskuntien toimintakykyä kouluttamalla ohjaavia opettajia ja rehtoreita
Vahvistaa oppilaskuntien roolia paikallisessa edunvalvonnassa
Kannustaa oppilaskuntia ja koulua tutortoimintaan
Kasvattaa oppilaskuntatoiminnan arvostusta
Kartoittaa oppilaskuntakoulutusten vaikutuksia |
Toimenpide
Järjestetään keväällä kaksi ja syksyllä kolme valtakunnallista Water – oppilaskuntafestivaalia®
Sisällytetään Water-oppilaskuntafestivaalien® ohjelmaan tutortoimintaa käsitteleviä osuuksia
Ylläpidetään ja kehitetään liiton internet-sivuilla olevaa Ideapankkia
Luodaan internet-sivuille interaktiivinen verkkoympäristö, joka tarjoaa kaiken oppilaskuntatoiminnassa tarvittavan tiedon oppilaskuntien hyödynnettäväksi
Järjestetään vähintään kaksi oppilaskuntien ohjaavien opettajien koulutusta
Rohkaistaan liiton piiri- ja jäsenjärjestöjä ottamaan enemmän vastuuta alueellisesta oppilaskuntakoulutuksesta
Tarjotaan oppilaskunnille mahdollisuus Jano-täsmäkoulutusten saamiseen
Opastetaan oppilaskuntia Lukiolaisjulistuksen käyttöön
Lähetetään vähintään kahdesti vuodessa oppilaskuntakirjeet, sekä luodaan oppilaskunnille oma sähköinen tiedote, joista oppilaskunnat saavat ajankohtaista ja hyödyllistä tietoa liitosta ja oppilaskuntatoiminnasta
Edistetään hyvien käytänteiden leviämistä oppilaskuntien välillä
Kehitetään Water-oppilaskuntafestivaalien® ja Jano-oppilaskuntakoulutusten seurantajärjestelmiä
|
vastuut: oppilaskuntasihteeri, edunvalvonta-asiamies
Jäsenet muodostavat liiton toiminnan perustan. Yksi liiton tärkeimmistä tehtävistä on tuottaa jäsenilleen mielekkäitä ja hyödyllisiä palveluita. Liiton keskeisin jäsenilleen tarjoama palvelu on liiton jäsenkortti, lukiolaisen opiskelijakortti.
Liittoon liittyminen on vapaaehtoista. Liiton tarjoamien palveluiden on oltava tarpeeksi houkuttelevia ja laadukkaita suhteessa jäsenmaksuun, jotta liiton jäsenmäärää saadaan edelleen kasvatettua. Liiton jäsenmäärän kasvun tukemiseksi myös liiton tarjoamista palveluista tiedottaminen on yhä tärkeämmässä roolissa.
Tavoitetila on jäsenten osallistuminen ja jäsenyyden jatkaminen lukion loppuun asti. Tavoitteen saavuttamiseksi liiton on tehtävä toimintaa, johon jäsenet ovat tyytyväisiä ja jota he pitävät hyvänä.
Jäsepalveluja ja jäsenkentän suhtautumista liittoon on tarkasteltava ja kehitettävä kokonaisuutena. Liiton on toimittava jäsenlähtöisesti.
3.1 Suomen Lukiolaisten Liiton opiskelijakortti
|
Tavoite
Lukiolaisen Opiskelijakortti tunnistetaan Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenkortiksi
Liiton jäsenedut ovat jatkossakin hyödyllisiä ja rahanarvoisia
Luodaan liiton jäsenkortille imago parhaana mahdollisena lukiolaisen opiskelijakorttina
Kehittää lukiolaisen opiskelijakortista tuote, jonka käyttäminen on kannattavaa
Madaltaa korttien valmistuksesta aiheutuvia kuluja sekä nopeuttaa kortin saatavuutta |
Toimenpide
Hankitaan lisää merkittäviä valtakunnallisia jäsenetuja
Hankitaan ajankohtaisia, aikasidonnaisia jäsenetuja, joista tiedotetaan jäsenille
Hankitaan paikallisia houkuttelevia jäsenetuja
Selvitetään mahdollisuutta liittää syksyn jäsenkampanjan yhteyteen kuukausittain vaihtuvat jäsenedut
Tiedotetaan jäseneduista aktiivisesti
Kannustetaan piiri- ja jäsenjärjestöjä tiedottamaan jäseneduista aktiivisesti
Annetaan piiri- ja jäsenjärjestöjen toimijoille koulutusta jäsenetujen hankkimisesta
Markkinoidaan European Youth Cardia Suomen Lukiolaisten Liiton opiskelijakortin yhteydessä
Kartoitetaan mahdollisuudet siirtää opiskelijakorttien valmistus toimistolle
Koostetaan tietopaketti jäsenetujen hankkimisen tueksi
|
vastuut: markkinointi- ja tiedotussihteeri, pääsihteeri
3.2 Improbatur
|
Tavoite
Improbatur koetaan rahanarvoiseksi eduksi
Improbatur palvelee liiton tapahtumien ja muun toiminnan markkinointia
Lehden näkyvyys jäsenkentän ulkopuolella kasvaa
Improbatur tukee liiton toimintaa ja tavoitteita
Suomen Lukiolaisten Liiton ja sen piirien tulee näkyä enemmän Improbaturissa
|
Toimenpide
Kehitetään jatkuvasti Improbaturin sisältöä ja palveluita vastaamaan paremmin lukiolaisten tarpeita ja toiveita
Harkitaan Improbaturin ilmestymismäärän tarpeellisuutta |
vastuut: Improbaturin päätoimittaja, pääsihteeri
3.3. Studia-messut
|
Tavoite
Näkyä STUDIA 2010 – messuilla selkeästi messujen järjestäjänä
Profiloitua aktiivisesti lukio-opiskelun asiantuntijajärjestönä
Hyödyntää laajaa kävijämäärää liiton edunvalvontatoiminnassa
Varmistaa lukiolaisille parhaat jatkokoulutusmessut
Markkinoida liiton jäsenyyttä messuilla |
Toimenpide
Tehdään liiton messuosastosta monipuolinen ja houkutteleva
Julkaistaan Improbatur-lehdessä erityinen Studia-liite
Allekirjoitutetaan kävijöillä vetoomus ajankohtaisen edunvalvonnallisen asian puolesta
Tuodaan messuilla esille liiton edunvalvonnallisia kärkiä
Tuodaan messuille jäseneksiliittymis- ja jäsenpalvelupiste
|
vastuut: pääsihteeri, järjestöasiamies, Improbaturin päätoimittaja
3.4 Jäsenpalvelu
|
Tavoite
Jäsenten yhteydenottopyyntöihin vastataan arkipäivisin nopeasti ja jäsenlähtöisesti
Jäsenpalvelu tarjoaa avun kaikkiin jäsenyyttä, opiskelijakorttia ja lukio-opintoja koskeviin kysymyksiin
Toimitilat ovat helposti lähestyttävät esteettömästi tavoitettavissa |
Toimenpide
Tehdään tarvittavat järjestelyt nopean, laadukkaan, asiallisen, ystävällisen ja toimivan palvelun takaamiseksi
Tarkastellaan jäsenhakemusten ja opiskelijakorttien käsittelyä kokonaisvaltaisesti ja tehostetaan tiedon avulla jäsenpalvelua
Päivitetään jäsenpalvelun keskeiset työvälineet
Kehitetään liiton sähköisiä jäsenpalveluita ja niistä tiedottamista
Varmistetaan jäsenpalveluiden resurssit ruuhka-aikoina
Ohjataan jäsenpalveluun tulleet kysymykset kunkin aihealueen vastuuhenkilöille
Mahdollistetaan jäsenhakemusten vastaanottaminen myös kesällä
Selvitetään mahdollisuutta lähettää jäsenmaksukirjeet myös sähköisesti
Toteutetaan jäsentyytyväisyyskysely
|
vastuut: toimistosihteeri, pääsihteeri
4. Markkinointi, tiedotus ja sisäinen viestintä
Oikeutus ja uskottavuus valtakunnallisena lukiolaisten etujärjestönä toteutuvat, kun kattava määrä Suomen lukiolaisista on liiton jäseniä. Tämän vuoksi lukiolaisten järjestäytymisastetta on nostettava entisestään. Markkinoinnin tavoitteena on kasvattaa liiton jäsenmäärää vuosittain vähintään tuhannella jäsenellä sekä parantaa liiton jäsenten pysyvyyttä.
Liiton on tarjottava jokaiselle lukiolaiselle jotakin ja liittoon kuuluminen on koettava olennaiseksi osaksi lukiolaisuutta. Liitto markkinoi myös edunvalvonnallisia tavoitteitaan ja saavutuksiaan, jolloin lukiolaiset tietävät, että liitto on heitä varten.
Markkinointiviestinnän avulla liitto luo itsestään todenmukaista kuvaa sekä kaikille lukiolaisille että myös muille sidosryhmille. Sen keinoilla levitetään myös positiivista mielikuvaa lukiokoulutuksesta.
Toimiva ja hyvä viestintä on puolestaan edellytys liiton jokapäiväiselle toiminnalle. Ennakoivalla ja suunnitelmallisella viestinnällä muutoksien hallinta on helpompaa.
Painotusalueena vuonna 2010 markkinoinnin, tiedotuksen ja sisäisen viestinnän osalta on, että liitto kasvattaa jäsenmääräänsä sekä selkeyttää sisäistä viestintäänsä sekä muuttaa sitä suunnitelmallisempaan suuntaan. Liitto kiinnittää huomiota Internet-sivujensa toimivuuteen ja ajanmukaisuuteen. Liitto ottaa sosiaaliset mediat haltuunsa ja käyttää näitä kanavia aktiivisesti.
4.1 Markkinointi ja jäsenhankinta
4.1.1 Koulukäynnit
|
Tavoite
Kannustaa lukiolaisia liittymään liittoon
Saattaa jokainen lukiolainen tietoiseksi liitosta ja opiskelijakortin tuomista eduista
Tukea oppilaskuntien toimintaa lukioissa
Madaltaa lukiolaisten yhteydenottokynnystä liittoon
Kannustaa lukiolaisia osallistumaan liiton toimintaan
Pitää rehtorit ja ohjaavat opettajat tietoisina liiton ajankohtaisista asioista
Kerätä tietoa paikallisen edunvalvonnan tueksi |
Toimenpide
Tehdään laadukas koulukäynti jokaiseen suomenkieliseen päivälukioon mahdollisimman aikaisin syksyllä
Tavataan jokaisen koulukäynnin yhteydessä lukion rehtori ja oppilaskunnan hallitus
Koulutetaan liiton aktiivitoimijoita esittelemään liiton toimintaa sekä markkinoimaan liiton jäsenyyttä ja liiton tarjoamaa opiskelijakorttia
Ylläpidetään lukiokohtaista yhteystietopankkia
Palkataan liitolle tarvittava määrä promoottoreita
Varmistetaan koulukäyntimateriaalin laatu
Jaetaan koulukäyntien yhteydessä oppilaskunnille ja rehtoreille hyödyllistä tietoa sisältävä materiaalipaketti
Tehdään etumateriaalia, jossa esitellään kaikki Suomen Lukiolaisten Liiton edut jäsenille
|
vastuut: oppilaskuntasihteeri, järjestösihteeri, markkinointi- ja tiedotussihteeri, promoottorit
4.1.2 Tervemenoa lukioon (TML) ja YSI-lehti (YSI)
|
Tavoite
TML: Rohkaista juuri lukionsa aloittaneita liittymään liittoon
YSI: Tarjota tietoa peruskoulun jälkeisistä koulutusvaihtoehdoista yhdeksäsluokkalaisille |
Toimenpide
Julkaistaan Tervemenoa Lukioon – lehden välissä jäsenyyttä markkinoiva erikoisliite
Julkaistaan peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnattu toisen asteen yhteisvalintaan liittyvä YSI – lehti yhteistyössä muiden toisen asteen opiskelijajärjestöjen kanssa
|
vastuut: pääsihteeri, Improbaturin päätoimittaja
4.1.3 Markkinointiviestintä
|
Tavoite
Lisätä liiton tunnettuutta ja vahvistaa myönteistä kuvaa liitosta lukiolaisten, päättäjien ja Suomen kansan keskuudessa
Tuoda liitto näkyvästi esille mediassa
Markkinoida liiton jäsenyyttä lukio-opintoja suunnitteleville yhdeksäsluokkalaisille
Kasvattaa jäsenmäärää
Tehdä jäsenyydestä merkki lukiolaisuudesta
Kehittää liiton nettisivut palvelemaan kaikkia sidosryhmiä |
Toimenpide
Järjestetään syksyllä ja keväällä liiton jäsenyyttä markkinoivat kampanjat
Mainostetaan jäsenyyttä peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille jaettavassa YSI –lehdessä ja lukion aloittaville opiskelijoille jaettavassa Tervemenoa lukioon –lehdessä
Markkinoidaan liittoa yhteistyökumppaneiden kautta.
Hyödynnetään aktiivisesti sosiaalisia medioita markkinoinnissa ja markkinoinnin seurannassa
Luodaan liiton mediakortti
Kehitetään Internet-sivuja käyttäjälähtöisempään suuntaan
|
Vastuut: markkinointi- ja tiedotussihteeri, edunvalvonta-asiamies
4.1.4 Tiedotus
|
Tavoite
Saadaan jäsenet tietoiseksi liiton toiminnasta ja jäseneduista
Saattaa liiton tiedotus yhdenmukaiseksi
Saattaa liiton edunvalvonnalliset tavoitteet ja saavutukset lukiolaisten tietoisuuteen
Lisätä tavoitteiden ja toiminnan tunnettuutta median edustajien keskuudessa
Tehdä toiminnasta läpinäkyvää ja avointa niin liiton sisäisesti kuin ulkopuolellekin
|
Toimenpide
Luodaan kuukausittainen sähköinen jäsenkirje
Vahvistetaan liiton nykyisiä mediasuhteita ja pyritään määrätietoisesti luomaan uusia
Kehitetään sisältöyhteistyötä medioiden edustajien kanssa
Tavataan toimittajia |
Vastuut: markkinointi- ja tiedotussihteeri
4.2 Sisäinen viestintä
|
Tavoite
Päätöksiä tekevillä toimijoilla on päätöksentekoon tarvittavat tiedot saatavilla helposti ja selkeässä muodossa
Viestintä on nopeaa ja suunnitelmallista
Sisäinen viestintä on yhtenäistä
Tulevat muutokset ovat tiedossa reilusti etukäteen
Lisätä tiimiajattelua toiminnan organisoinnissa |
Toimenpide
Kehitetään nettisivut vastaamaan toimijoiden tarpeita
Laaditaan viestintäsuunnitelma alkuvuoden aikana ja päivitetään sitä tarpeen tullen
Yhtenäistetään viestintää, ja otetaan kaikki synergiahyödyt käyttöön
Laaditaan aktiivitoimijoille kuukausittain sähköinen Luomus-tiedote
Järjestetään tarvittaessa jäsenäänestys
Tiedotetaan ennakoivasti keskeisiä toimijoita tulevista muutoksista
Perustetaan tarvittaessa keskeisistä toimijoista koostuvia eri asiakokonaisuuksia käsitteleviä tiimejä
|
|
|
|
Vastuut: pääsihteeri, markkinointi- ja tiedotussihteeri
Liiton kantava voima on aktiiviset lukiolaiset, jotka tekevät töitä vapaaehtoisina aktiivitoimijoina sekä paikallisella, että valtakunnallisella tasolla. Liiton toimijoista kasvaa itsenäisiä ja kriittisiä ajattelijoita sekä oma-aloitteisia, osaavia ja aktiivisia kansalaisia. Liitossa toimiminen on arvokasta ja tunnustettavaa työtä.
Liiton piiri- ja jäsenjärjestöjen tarkoitus on luoda mielekäs ympäristö lukiolaistoiminnalle. Liiton piiri- ja jäsenjärjestöt toimivat paikallisen tason edunvalvojina ja oppilaskuntakouluttajina. Piiri- ja jäsenjärjestötoiminnan tehtävänä on huolehtia liiton toiminnan alueellisesta kattavuudesta sekä toimia liiton strategian mukaan paikallisella tasolla. Piiri- ja jäsenjärjestötoiminta on kuin liiton toimintaa pienemmässä mittakaavassa. Tavoitetilana on, että kaikki piiri- ja jäsenjärjestöt ovat arvostettuja toimijoita.
Vuonna 2010 harrastustoiminnan painopisteinä ovat toiminnan vieminen ammattimaisempaan suuntaan, harrastustoiminnan mielekkyyden ja vetovoiman parantaminen sekä edunvalvonnan roolin nostaminen. Harrastustoiminnan on oltava niin houkuttelevaa, että lukiolaisaktiivit löytävät Liiton vastaisuudessakin. Taloustaantuma ja sen aiheuttamat ongelmat lukiokoulutuksessa ovat seuraava näytön paikka Suomen Lukiolaisten Liitolle. Tässä paikallisjärjestöt pelaavat tärkeintä roolia.
5.1 Koulutus- ja aktiivitapahtumat
|
Tavoite
Antaa aktiivitoimijoille hyvät tiedot ja taidot piiri- ja jäsenjärjestötoimintaan
Sitouttaa aktiivisia lukiolaisia liitossa toimimiseen ja luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta
Motivoida liiton aktiiveja toimimaan läpi vuoden edistäen lukiolaisaatetta
Tarjota lukiolaisille keskustelufoorumi ajankohtaisista lukiolaisia koskevista asioista
Tarjota liiton aktiiveille mahdollisuus osallistua liiton seuraavan vuoden suunniteluun
Tarjota liiton toimijoille erinomainen tilaisuus verkostoitumiseen, ideoiden vaihtamiseen ja perinnönsiirtoon
Kannustaa aktiiveja kriittiseen ajatteluun
Lisätä perinnönsiirtoa ja tiedon siirtymistä toimistolta sekä liittohallitukselta piiri- ja jäsenjärjestöille
Tarjota piiri- ja jäsenjärjestöjen puheenjohtajistoille tiedot ja taidot omaan toimintaansa ja sen kehittämiseen sekä mahdollisuus verkostoitua
Luoda toimivia yhteistyökanavia liitto- ja piiritason toimijoiden kesken
Kannustaa aktiivisia lukiolaisia hyödyntämään liiton tarjoamat harrastusmahdollisuudet |
Toimenpide
Järjestetään tammikuussa aktiiveille liitossa sekä sen piiri- ja jäsenjärjestöissä toimimiseen kouluttava tapahtuma – Talvipäivät
Järjestetään Talvipäivien yhteydessä järjestötoimintaan perehdyttävä koulutustapahtuma
Järjestetään keväällä koulutustapahtuma Kevätpäivät, jossa syvennetään vuoden alun koulutustapahtuman tietoja ja taitoja sekä käsitellään suomalaista koulutusjärjestelmää suhteessa muihin eurooppalaisiin järjestelmiin
Järjestetään toimintaan sitouttava ja vanhoja toimijoita houkutteleva kesätapahtuma Kalakukko
Järjestetään syksyn aloittava tapahtuma – Syyspäivät, jossa käsitellään yleisesti järjestötoimintaa, nuorten vaikuttamiseen liittyviä asioita sekä jäsenjärjestöjä jatkuvuuden takaamista
Järjestetään elämyksellinen liiton tavoitteita ja toimintaa käsittelevä tapahtuma
Muokataan koulutustoiminta vastaamaan piiri- ja jäsenjärjestöjen tarpeita sekä toiveita
Järjestetään kahdesti vuodessa piirien puheenjohtajistoille suunnattu koulutus
Järjestetään vuoden alussa liittohallituksen ja piiritoimikunnan yhteistyötapahtuma
Lisätään edunvalvonnallisten teemojen käsittelyä tapahtumilla
Koulutetaan piiri- ja jäsenjärjestöjä tekemään laadukkaita oppilaskuntakoulutustapahtumia
Luodaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja motivoidaan aktiiveja
Kerätään tapahtumilta palautetta ja kehitetään tapahtumia niiden pohjalta
|
Vastuut: järjestöasiamies
5.2 Piiri- ja jäsenjärjestötoiminta
|
Tavoite
Edistää liiton toiminnan alueellista kattavuutta
Tarjota aktiivisille lukiolaisille mahdollisuuden järjestää mielenkiintoista lukiolaistoimintaa
Tarjota mahdollisuus verkostoitua oppilaskuntatoimijoiden ja aktiivisten lukiolaisten kanssa
Kehittää piiri- ja jäsenjärjestöjen toimintaa suunnitelmallisempaan ja pitkäjänteisempään suuntaan
Parantaa liiton ja sen piiri- ja jäsenjärjestöjen välistä yhteistyötä ja vuoropuhelua
Tehdä piiri- ja jäsenjärjestötoiminnasta palkitsevaa, haasteellista ja hyödyllistä
Hyviä käytänteitä jaetaan piiri- ja jäsenjärjestöjen kesken
Aktiivitoiminta on arvostettua sekä tunnustettua ja siksi siihen halutaan mukaan
Laajentaa piiri- ja jäsenjärjestöjen välistä yhteistyötä |
Toimenpide
Muokataan tulosohjausjärjestelmää tukemaan strategiaa vuodelle 2011
Kannustetaan ja autetaan piiri- ja jäsenjärjestöjä jatkuvuuden turvaamisessa, mm. osallistumalla toiminnan suunnitteluun
Arvioidaan piiri- ja jäsenjärjestöjen tilaa puolivuotisarviointien avulla ennen syyskuuta
Järjestetään jokaiselle piiri- ja jäsenjärjestölle omat kehityspäivät puolivuotisarviointien pohjalta vähintään kahden kuukauden kuluttua puolivuotisarvioinneista
Valmistetaan ja otetaan käyttöön uusi aktiivitoiminnan opas
Palkitaan toiminnassaan ansioituneita lukiolaisia
Rohkaistaan piirijärjestöjä pitämään aktiivisesti yhteyttä alueensa oppilaskuntiin
Piiritoimikunta kokoaa hyviä käytänteitä piiri- ja jäsenjärjestöistä kaikkien käytettäväksi
Uudistetaan liiton nettisivut vastaamaan piiri- ja jäsenjärjestöjen toiveita ja tarpeita
Selvitetään mahdollisuuksia siirtää piirien taloushallinto toimistolle
Selkeytetään piirien taloustoimintaa
Kannustetaan piiri- ja jäsenjärjestöjä seuraamaan ja puuttumaan paikallisen tason koulutuspoliittiseen kehitykseen
Tunnustetaan liiton toimijoiden antama panos
Hyödynnetään aktiiveja liiton toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä
Hyödynnetään aktiiveja liiton tapahtumien järjestämisessä
Jalkautetaan strategia piireihin
|
Vastuut: järjestöasiamies, edunvalvonta-asiamies, markkinointi- ja viestintäsihteeri
6. Kansainvälinen toiminta
Suomen Lukiolaisten Liitto on kotimaassaan vakiinnuttanut asemansa vakuuttavana toisen asteen opiskelijajärjestönä. Liiton on tehtävä itseään tunnetuksi Euroopassa, etenkin pohjoismaiden opiskelijajärjestöjen parissa. Opetusta ja koulutusta koskevat päätökset tehdään yhä useammin kansainvälisellä tasolla, joka lisää tarvetta kansainväliseen yhteistyöhön myös opiskelijoiden ja opiskelijajärjestöjen taholla.
6.1 Kansainvälinen edunvalvonta
|
Tavoite
Lisätä ja pitää yllä tietoisuutta Euroopan Unionin koulutuspolitiikasta ja sen kehittymisestä
Kerätä tietoa toisen asteen koulutuksesta muissa Euroopan maissa
Vahvistaa liiton asemaa kansainvälisesti merkittävänä opiskelijajärjestönä
Vaikuttaa maksuttoman koulutuksen kehittämiseen ja ylläpitämiseen mahdollisimman monessa maassa
Kehittää ja vahvistaa nuorten vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia maailmanlaajuisesti
Luoda ja parantaa suhteita ulkomaalaisiin opiskelijajärjestöihin, joiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä molemmat hyötyvät
Edistää liiton tavoitteita Euroopan Unionissa |
Toimenpide
Tarkkaillaan Euroopan Unionin koulutuspolitiikan kehittymistä
Vaikutetaan EU-tasolla lukiolaisia ja koulutusta koskeviin asioihin
Lisätään liiton kannalta tarkoituksenmukaista edunvalvonnallista yhteistyötä ainakin OBESSU:n ja Pohjoismaisten järjestöjen kanssa
Kutsutaan muita opiskelijajärjestöjä tutustumaan liiton toimintaan esimerkiksi liittokokouksen yhteydessä
Vahvistetaan yhteistyötä OBESSU:n, pohjoismaisten toisen asteen opiskelijajärjestöjen ja ESCU:n kanssa.
Tavataan EU-tason vaikuttajia
Tuetaan opiskelijoiden oikeuksien toteutumista Euroopassa
Selvitetään mahdollisuutta palkata EU-lobbari yhteistyössä muiden opiskelijajärjestöjen kanssa |
Vastuut: edunvalvonta-asiamies, pääsihteeri
6.2 Kansainväliset tapahtumat
|
Tavoite
Antaa aktiiveille mahdollisuus verkostoitua muiden aktiivisten eurooppalaisten opiskelijoiden kanssa sekä saada intoa ja ideoita piiri- ja jäsenjärjestönsä tai oppilaskuntansa toimintaan
Tutustua muiden opiskelijajärjestöjen erilaisiin toimintamalleihin |
Toimenpide
Järjestetään seminaari pohjoismaisten kulttuurien kohtaamiseksi, jos tapahtumaan seminaariin saadaan ulkopuolista rahoitusta
Osallistutaan ainakin OBESSU:n ja ESCU:n järjestämille kansainvälisille tapahtumille
|
Vastuut: järjestöasiamies
Suomen Lukiolaisten Liitto jatkaa vuonna 2010 kehittymistään innovatiiviseksi ja arvostetuksi opiskelijajärjestöksi. Tavoitteena on asiantunteva, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö, joka tekee parhaansa Suomen Lukiolaisten Liiton ja lukiolaisten hyväksi.
Liitto pyrkii luomaan motivoivan, kannustavan, vastaanottavaisen ja reippaan työilmapiirin, jossa kaikkien, niin aktiivien, hallinnon kuin henkilöstönkin, on hyvä vaikuttaa, toimia ja työskennellä.
Henkilöstö toteuttaa liiton strategiaa, toimintasuunnitelmaa sekä muita liittokokouksen ja liittohallituksen päätöksiä. Henkilöstö noudattaa liittohallituksen hyväksymää toimihenkilöiden johtosääntöä.
Liiton työilmapiiriä ja henkilöstön hyvinvointia seurataan ja parannetaan jatkuvasti. Yhteistyötä liiton henkilöstön ja luottamushenkilöiden välillä kehitetään ja varmistetaan toimijoiden hyvä yhteishenki. Liitto tarjoaa asiantuntevalle henkilöstölleen haasteita ja sekä mahdollisuuden jatkuvaan työssä kehittymiseen.
Henkilöstöä motivoidaan kannustavalla ja kilpailukykyisellä palkkauksella. Pääsihteeri johtaa henkilöstön työtä ammattimaisesti ja reilusti. Henkilöstö osallistuu liiton kehittämiseen. Liiton toimihenkilöt palkataan vakituisiin työsuhteisiin lukuun ottamatta erityisiä projekteja.
7.1 Hallinto ja henkilöstö
|
Tavoite
Asiantunteva, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö, joka tekee parhaansa Suomen Lukiolaisten Liiton ja lukiolaisten hyväksi
Yhteistyö toimihenkilöiden ja luottamusjohdon välillä on toimivaa ja hyvähenkistä
Edistää motivoivaa, kannustavaa, vastaanottavaista ja reipasta työilmapiiriä, jossa kaikkien, niin aktiivien, hallinnon kuin henkilöstönkin, on hyvä vaikuttaa, toimia ja työskennellä
Huolehtia liiton päivittäisten toimintojen sujuvuudesta
Antaa toimihenkilöille mahdollisuus kouluttaa itseään työssään
Turvata työntekijöiden työmotivaatio, -kyky ja -hyvinvointi
|
Toimenpide
Mahdollistetaan toimiston, liittohallituksen sekä piiri- ja jäsenjärjestöjen välinen toimiva yhteistyö
Käydään kehityskeskusteluita toimihenkilöiden kanssa heidän vastuualueensa toimintojen kehittämisestä
Järjestetään toimihenkilöille mahdollisuus osallistua koulutustilaisuuksiin
Huolehditaan kunnollisten terveydenhuolto- ja liikuntapalveluiden saatavuudesta
Luodaan Liitolle henkilöstöstrategia
Uudistetaan toimihenkilöiden johtosääntö
Uudistetaan Liiton sisäinen työehtosopimus |
vastuut: pääsihteeri
7.2 Talous
Talouden tavoitetilana on vakavaraisuus.
Taloudenhoidon tehtävänä on ylläpitää liiton taloustilanne vakaana ja ennakoivana, seurata ja ennakoida liiton talouden kehittymistä sekä tiedottaa sen tilasta keskeisiä toimijoita.
Liitto lisää toimintansa rahoitusta jäsenmaksutulojen ja valtionapujen lisäksi yritysyhteistyön, projektirahoituksen ja kannatusjäsenmaksujen avulla. Lisäksi liitto pyrkii jatkuvasti kehittämään ja etsimään uusia lyhyen ja pitkän aikavälin rahoituskeinoja. Pääpainon on kuitenkin oltava kestävissä rahoitusmuodoissa. Jäsenmaksuun tehdään tarpeen tullen vähintään inflaatiokorotuksia. Liitto selvittää mahdollisuudet oman toimitilan hankkimiseen ja tekee tarvittavat taloudelliset toimenpiteet tätä hanketta varten.
|
Tavoite
Vakavaraisuus ja riskien hallinta
Rahankäyttö on kestävää ja kannattavaa
Talouden muutoksia voidaan ennakoida riittävän pitkällä aikajänteellä
Liiton talous kestää läpivalaisun |
Toimenpide
Ohjeistetaan taloudellista päätäntävaltaa omaavia toimijoita järkevään rahankäyttöön
Seurataan taloudellisen tilanteen kehittymistä
Selvitetään mahdollisuudet oman toimitilan hankkimiseen
Seurataan rahankäyttöä
Tarkistetaan varojen jakautuminen toiminnan osa-alueiden kesken
Pyritään saamaan liitolle hankerahoitusta
|
vastuut: taloussihteeri, pääsihteeri
|